Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu...

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 29 astetta, Lomafiilis 110%.

Jouluaattopäivä Goalla starttasi tutuissa merkeissä. Paahtoleipä-, keittetty muna-, omeletti- ja hedelmäaamiaisen jälkeen päätimme lähteä taksilla hakemaan optikkoliikkeestä viikko sitten tilaukseen laittamamme silmälasit. Lasit olivatkin valmiina ja pienten sovittelujen jälkeen päätin jättää ne päähäni, jotta saisin ne saman tien ajettua sisään käyttöön. Tuntuipa kummalta nähdä taas äärimmäisen tarkasti kaukana olevat pienetkin yksityiskohdat. Entiset lasit olivat jo naarmuuntuneet huolimattomassa käytössäni vähän turhankin sameiksi, joten rillien uusinta oli kyllä paikallaan.

Optikolta päätimme ajaa suoraan Goan pohjoisimpaan osaan rannalle, jota yksi käyttämistämme kuskeista, Shuresh, oli jo moneen kertaan ehdotellut meille. Puolen tunnin ajon päästä saavuimmekin rannalle, jonka nimi kuulostaa Shureshin heikon englannin ääntämyksen takia lähinnä sanalta "ai svim". "Minä uin"-ranta vaikuttikin mukavalta, väljältä ja sopivan rauhalliselta paikalta, missä voisi helposti viettää muutaman tunnin aurinkoa ottaen ja lepäillen. Ohessa on panoraama läheltä tuota rantaa niemen nokasta, mistä avautui näkymä toiselle rannalle.

Hampin reissu oli selvästikin verottanut meidän molempien voimia, sillä rantatuoleille päästyämme emme kauaa ehtineet aurinkoa ihmetellä, kun molemmat jo kuorsasimme täydessä unessa. Jaanakin vaikutti herätessään erikoisen tyytyväiseltä, sillä oli kuulemma harvinaista herkkua, että minä vietin noinkin paljon aikaa aurinkotuolissa. Ihan tarkoituksella yritinkin jättää kameran kanssa kuljailun vähemmälle aaton kunniaksi, mutta ihan täysillä en siinä kyllä onnistunut. Ohessa on vielä muutamia kuvia Hampista ja myös panoraama Hampin temppelien laaksoon.

"Minä uin"-rannalla kävimme välillä uimassa Arabian meren virkistävissä aalloissa ja tuolla lilluessa tuli kyllä aika muikea mieli, eikä sillä hetkellä yhtään kaivannut kotisuomen pakkasiin ja hankiin. Isoissa aalloissa pomppiminen ja lillistely alkoi kasvattamaan kummasti nälkää ja niinpä hipsimme läheiseen Beach shackiin lounaalle. Yhtään huonoa ruokaa ei tällä reissulla kyllä ole eteemme kannettu, eikä pettymystä ollut luvassa tuollakaan. Intialainen ruoka on oikeastaan luvattoman hyvää ja kun sen näin lomalla voi vielä huuhdella hienosti alas Kingfisher-kaljalla, niin eipä enää joulukinkkua tai kotikaljaa ole tullut ikävä!

Palasimme rannalta hotellille illan hämärtyessä ja lähtiessämme Shackiltä koetti omistaja houkutella tulemaan illaksi uudestaan paikalle. Tyypit olivat kasanneet rannalle melkoisen äänentoistolaitteiston eli kaiutinkaappeja oli hiekalle koottuna sen näköinen kasa, että sillä olisi helposti hoitanut vaikka AC/DC:n äänentoiston. Mutta kun ohjelmaksi ja musiikiksi oli luvassa kuulemma Goan psykedelisimmät rantabileet kansainvälisten dj-vieraiden soittamana, päätimme suosiolla jättää trancet ja techot väliin ja palata hotellille lepäilemään lisää. Liekö vanhuus jo vaivaa, mutta ei ole loputon jumpunjumpun enää meidän hommaa!

Nazriin saavuttuamme ilta olikin jo pimentynyt ja jostakin kumman syystä peti yhä kutsui viettelevästi puoleensa. Niinpä sammuimme molemmat kuin saunalyhdyt ja jouluaaton yöhön ammutut raketit korkeintaan hetkellisesti herättivät syvästä unesta.

Lauantaina luvassa on joulun gaalaillallinen hotellilla ja sunnuntaina lähdemme illaksi ja yöksi risteilemään asuntolaivalla Chapora-joelle.

Joten Merry Christmas! Täällä sitä samaa nyt hoetaan kaikkialla ympärillämme olipa lausuja sitten hindu, kristitty tai vaikkapa pakana!

Toimii kuin intialaisen junan vessa!

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 30 astetta, Lomafiilis 108%.

Loma on valitettavasti kääntynyt siihen vaiheeseen, että päiviä täällä perillä Goalla on jo takana enemmän kuin lomailua edessä. Tässä vaiheessa lomaa voisikin oikeastaan yrittää tehdä eräänlaista välitilintarkastusta ja yrittää tiivistää tähän astista lomaa jonkinlaiseen pakettiin.

Ensimmäisen viikon aikana olemme nähneet jo muutamat Intian monista kasvoista. Intialla on kuitenkin niin monenlaista tarjottavaa, ettei tällaisella lyhyellä lomalla pääse näkemään, kuin vain pienen pinnallisen vilauksen tästä maasta. Goa on tarjonnut annoksen sitä länsimaisempaa Intiaa ja uskoisin, että monelle kanarian kävijälle on siinäkin ensihätään aika paljon sulattelemista. Matka Karnatakaan taas oli hyppy toisenlaiseen maailmaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin kauas taaksepäin. Paluu tänne Goalle oli miltei kuin olisi palannut takaisin nykyaikaan jostakin tuhannen ja yhden yön satujen menneisyydestä.

Tänne tullessa oppaamme kehottivat meitä unohtamaan kaikki aiemmin käymämme paikat ja suhtautumaan Intiaan ns. avoimin mielin. Intiaa ei kuulemma kannata verrata mihinkään muuhun maahan, vaan se on ihan oma maailmansa. Itse asiassa Karnatakan osavaltio mainostaa itseään sloganilla: yksi valtio, monta maailmaa. Väistämättä tulee kuitenkin vertailtua eri maiden kulttuuria, ihmisiä ja luontoa ja siinä vertailussa Intia kyllä ottaa oman omituisen paikkansa. Likaista täällä tosiaankin on, joten hygieniafriikille matka tänne saattaa olla suuremman luokan kauhukokemus. Mutta ainakin meille on käynyt niin, että muutaman hetken jälkeen kaduilla ja ympäristössä lojuvaa ihmisjätettä, roskaa ja kuolleita eläimiä ei enää oikeastaan huomaakaan, vaan huomio kiinnittyy ihan muualle. Ihmisten iloisuus, avuliaisuus ja aitous hurmaa erikoisella tavalla ja katse alkaa löytämään uudenlaista kauneutta, erilaista mihin perinteisesti on tottunut. Liekö niin, että todellinen kauneus tarvitsee kaverikseen rumuuden ollakseen aitoa?

Tietynlainen shokkihoitokin tämä loma on tietysti ollut. Me suomalaisethan emme ole pahemmin tottuneet näkemään äärimmäistä kurjuutta, köyhyyttä ja kerjäläisiä, joten vaatii aikamoista päättäväisyyttää liikkua ns. aidossa Intiassa ilman, ettei sydämestä välillä vihlaisisi pahemman kerran. Lapset, vanhukset, rammat, jalattomat, kädettömät, sokeat, vammaiset, sairaat ja kyttyräselkäiset… Kerjäävää kättä tarjoavaa väkeä riittää jokapuolella ja pyytäviä käsiä ojentuu kohti länsimaista matkailijaa varsinkin tuolla Goan ulkopuolella. Jos jokaiselle kerjäläiselle alkaisi aukomaan lompakkoa, niin matkakassa ei kovin kauaa kestäisi.

Lievää shokkihoitoa on ollut tietysti myös junamatka Kalkutta-Expressin kyydissä. Matka oli itselleni ehkä helpompi kuin Jaanalle, joka oli jo ennen junan lähtöä päättänyt, ettei aio astua jalallakaan vaunujen vessoihin. Joka vaunusssa oli muutama käymälä, joten itse sain kevyemmät asiat hoidettua suuremmitta ongelmitta, mitä nyt käsidesiä kului puolisen pulloa vessareissua kohden. Mutta sitkeästi Jaanakin matkan taittoi kahdeksan tunnin koettelemuksesta huolimatta ja oli huomattavan helpottunut päästyään molemmissa päissä hotellille. Laitan oheen kuvan siitä toisesta vessatyypistä, mitä junassa oli tarjottavana. Toisenlaisissa vessoissa oli jopa porsliinipytty, mutta itse en myöskään olisi sille pytylle kyllä laskenut omaa ahteriani edes suuresta rahasta! Täällä tosin tavara huilaa pytyistäkin aika hulpakkaasti, koska näillä keleillä ei ole Suomen kaltaisia jäätymisongelmia. :)

Junamatkan aikana tuli tietysti nälkä, joten jotainhan sitä oli syötävä. Päätimme olla rohkeita ja tilasimme junassa kiertelevältä kauppiaalta molempiin suuntiin kulkiessamme Biryani-annokset, jotka eivät todellakaan olleet hinnankirossa. Noin 70 sentillä saimme maukkaan ja tulisen riisiannoksen, minkä voimin jaksoimme istua nuo puuduttavat tunnit molempiin suuntiin. Saapa nähdä minkälaisen alkueläimen tuolta junanruoasta saamme, mutta ei tuollaista kahdeksan tunnin helteistä junamatkaa oikein jaksa pelkkien perunalastujenkaan voimin taittaa? Olimme tosin ostaneet paikallista vahvaa vatsalääkeantibioottia mukaan siltä varalta, että bakteeri iskisi Hampin reissun aikana. Muutenkin, kun olemme maassa, missä ruoka on järkyttävän hyvää ja maukasta, olisi mielestämme hullua jättää moni elämys kokematta. Ruoasta voi yleensäkin todeta sen, että täällä se kyllä muodostaa todella ison osan lomanautinnosta ja melkein kaikkea jäätelöt ja vihannekset mukaan laskien olemme syöneet, eikä ainakaan vielä ole intialainen vatsatauti ehtinyt iskeä. Joten kop, kop! Toivottavasti loppuaikakin menee samaan malliin ja saamme nauttia koko lomasta ilman vatsatautia!

Junamatka tarjosi myös muunlaista epämielyttävyyttä herkemmälle mielelle. Menomatkan aikana Goalta Hospetiin junavaunut olivat yllättävän siistissä kunnossa siihen nähden kun ottaa huomioon missä maassa nyt ollaan. Tuo johtui tietysti siitä, että nousimme junaan heti toiselta asemalta sen lähdön jälkeen, missä se oli lähtiessä siivottu ja myrkytetty. Paluumatkalla tilanne taas oli aivan toinen. Juttelimme samassa looshissa istuvan kaverin kanssa, joka oli viettänyt junassa jo kaksi yötä ja kolmas päivä oli jo pitkällä. Junamatka Kalkutasta Goalle kestää siis noin kolme vuorokautta ja nämä intialaiset nimittävät junaa koomisesti Expressiksi!

Kolmen päivän aikana junaan oli kertynyt aikamoinen määrä roskaa ja jätettä, mikä tuntuu oudolta, sillä useimmat näkemämme ihmiset nakkelivat roskansa täysin pokkana ulos junan ikkunoista. Tuo tietysti näkyy komeana jätevanana kiskojen ympäristössä ja kiskojen välissä tietysti kulkee ihmissontavana. Parempi kuitenkin niin, kuin että kaikki tuo olisi junan sisällä. Mutta lattioilla lojuvat ruoka- ja muut jätteet houkuttelevat paikalle myös hyönteisiä, joten koetimme yksinkertaisesti pitää pokan naamalla ja nauttia junamatkailusta, vaikka seinillä, pöydillä ja tasoilla vilistävät torakat hieman matkustusmukavuuttamme laskivatkin. Urheasti Jaanakin veteli unia junan penkillä, mutta ei halunnut jostain syystä kuulla minun kertovan tarkkaa tietoa siitä missä kohti torakat milloinkin vilistivät menemään.

Nyt olemme siis asettuneet mukavasti takaisin hotelliimme Goalle. Annos aitoa Intiaa riitti tälle kertaa. Jätämme loppureissun osalta aidon Intian ihan suosiolla reppumatkailijoitten leikkikentäksi. Mukavuus ja tietty tasokkuuskin kuuluvat elämysten ohessa hyvään lomaan. Tänään voisimme käydä katsomassa ovatko uudet silmälasini valmiit. Samalla voimme hakea tilaukseen laittamani silkkipaidat räätäliltä. Sama räätäli, joka hienosti vaihtoi nahkaliivien sisävuoren uuteen 15 eurolla, lupasi tehdä minulle 6 kpl silkkipaitoja alle 60 eurolla. Alle kymppi räätälin valmistamasta mittatilauspaidasta ei ole mielestäni paha hinta, joten onpahan jotain uutta ja siistiä päällepantavaa jouluillalliselle.

Hyvää joulua kaikille! Meillä loma jatkuu ja homma toimii kuin intialaisen junan vessa!

Nähtävyyksillä vai nähtävyytenä?

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 29 astetta, Lomafiilis 111%.

Jees! Ollaan juuri saavuttu takaisin Goalle Hampin reissulta. Aitoa Intiaa tuli kerralla kunnon rautaisannos. Olo on mellevän muikea ja reissu oli mahtava! Jotkut päivät elämässä jäävät vaan paremmin mieleen kuin toiset. Eilisen päivän ja oikeastaan koko Hampin reissun tulemme Jaanan kanssa muistamaan varmasti niin kauan kun jonkinlaisia muistijälkiä yleensäkään löytyy aivojen sokkeloista.

Keskiviikkona meillä oli aikainen herätys jo kello kuuden aikaan, jotta ehdimme ajoissa aamiaiselle ja hyvissä ajoin ennen kuumuutta kiertelemään Hampin muinaiskaupungin raunioita. En tiedä onko monikaan Suomessa edes kuullut paikasta nimeltä Hampi, mutta joskus satoja vuosia sitten keskellä Intiaa sijaitsi yksi silloisen maailman suurimmista metropoleista, joka toimi Viayanagara-kuningaskunnan pääkaupunkina. Viayanagara-valtakunta ulotti mahtinsa parhaimmillaan pohjois-Intiasta nykyisen Pakistanin seuduilta osaan Sri Lankaa saakka. Valtakuntaa hallitsevat kuninkaat rakensivat 1200-1500 luvun välisenä aikana Hampiin loistokkaan pääkaupungin, jossa upeat temppelit, kastelujärjestelmät ja kauppapaikat muodostivat elämää kuhisevan keskuksen. Metropoli kukoisti aikansa, kunnes muslimiarmeijat tuhosivat kaupungin totaalisesti ja sen annettiin hautautua kirjaimellisesti maan alle.

Hampi sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Hospetin kaupungista, missä hotellimme oli ja minne lähin julkinen kulkuvälinen eli Intian rautatiet kuljettavat väkeä. Tiesittekö muuten, että maailman suurin työnantaja lienee juuri Intian rautatiet? Moniko työnantaja voi sen enempää henkseleitä paukuttelematta todeta, että meillä on yli miljoona työntekijää palveluksessamme?

Hieman eristynyt sijainti lienee pitänyt Hampin myös suojassa suurelta julkisuudelta, sillä paikka nousi jonkinlaiseen tietoisuuteen länsimaissakin vasta 1800-luvun lopulla, kun englantilainen upseeri sattumalta osui paikalle kameran kanssa ja otti muutamia valokuvia erikoisesta louhikkoisesta rauniokaupungista, jotka kuvat vei sitten Lontooseen muiden hämmästeltäväksi. Hampin maisemia voi parhaiten kuvailla siten, että kuvittelee itsensä keskelle Kivisten ja Sorasten elokuvalavasteita. Sinänsä vertaus ei mene kovinkaan metsään, sillä todellisuudessakin osa kyseisen elokuvan taustamaisemista on kuvattu juuri Hampissa. Suunnattomat kivenjärkäleet reunustavat kumpuilevaa kalliomaisemaa ja siellä täällä kallioiden keskellä kohoaa temppeleiden ja muiden rakennusten eri tavalla säilyneitä raunioita. Osa rakennuksista on kunnostettu entisöimällä, mutta suurin osa on lähes siinä kunnossa mihin ne jäivät muslimivalloittajien tuhon jälkeen. Joitakin rakennuksia on kaivettu esiin maan alta niinkin vasta kuin 1980-luvun lopulla ja paikalliset argeologit väittävätkin, että tähän päivään mennessä esille on onnistuttu kaivamaan vasta noin reilut puolet alueen mahtavista jäännöksistä.

Keskiviikon retkipäivä muodostui siis tuhdista annoksesta historiaa, kulttuuria ja uskontoa. Jotkut enemmän rantabaareissa ja aurinkotuoleissa viihtyvät ovat joskus koettaneet vakuuttaa meille, että kun on kerran käynyt yksillä muinaisilla raunioilla, on muka nähnyt ne kaikki: "samanlaisia ne vanhat kivikasat on joka paikassa!" Kuinka paljon tuolla asenteella menettääkään? Toisaalta, jokainen taaplaa kuitenkin tyylillään ja onhan se baarielämäkin kulttuuriantia! ;)

Kamputseassa aiemmin näkemämme Ankor Wat ja Intian Hampi ovat siis monessakin mielessä hyvin samakaltaisia paikkoja. Ensinnäkin molemmat olivat omien aikojensa suurkaupunkeja, joissa kehitys ja kulttuuri oli paljon edellä esimerkiksi keski-aikaisen pimeää Eurooppaa. Molemmat ovat myös nykyään perustellusti Unescon maailmanperintökohteita, mikä jo yksinään kertoo paljon niiden merkityksesta ihmiskunnan kehitykselle. Hampin kaltaiset paikat saavat ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja samalla ihmettelemään sitä, kuinka kehittynyttä tekniikka noina päivinä on ollut. Inkojen, Mayojen, Khmerien ja Viayanagar-kansojen hallussa on ollut esimerkiksi sellaista kivirakentamisen osaamista, mitä ei tänä päivänäkään hallita laisinkaan. Raunioilla näki helposti, mikä osa oli alkuperäistä kivirakentamista ja mikä entisöityä, koska alkuperäisten suunnattomien kivien väliin olisi tuskin saanut hiustakaan mahtumaan väliin, mutta entisöidyt kivet oli lyöty paikalleen suuriin väleihin läiskityn laastin avulla!

Erääsen erikoiseen asiaan törmäsimme miltei heti, kun saavuimme Hampin alueelle. Vaikka Hampi onkin nykyään jo suositumpi matkailukohde Intiassa kuin Taj Mahal, jota myös Intian kruununjalokiveksi kutsutaan, ei sitä kyllä välttämättä tuolla raunioilla huomaa. Muutamien muiden paikalla olleiden länsimäisten tulleiden turistien lisäksi (enimmäkseen naapurimaastamme Venäjältä) paikalla parveili lähinnä intialaisia matkailijoita. Suurin osa noista matkailijoista oli eri puolilta Intiaa tulleita koululaisia. Oudointa olikin se, että kun itse yritimme tutustua vaikuttavan historiallisen ympäristön nähtävyyksiin, jouduimme lopulta itse nähtävyyksiksi. Oppaamme kertoikin meille, että monet ympäri Intiaa maaseudulta tulleista lapsista ja nuorista eivät ole koskaan aiemmin nähnyt vaaleaihoisia ihmisiä, joten lähes jokaisella rauniolla jouduimme lasten ja koululaisten piirittämiksi. Koululaisia eivät rauniot tuntuneet kiinnostavan laisinkaan, vaan he keskittyivät kyselemään meiltä nimiämme ja rohkeimmat halusivat jopa puristaa käsiämme. Muutaman temppelin jälkeen aloimme jo tottua siihen, että olimme paikalla oleville lapsille suurempi ihmetyksen aihe kuin nuo Unescon suojelemat rauniot, joten aluksi vedimme kättely- ja moikkailushown ja sitten pääsimme keskittymään itse asiaan eli temppeleihin ja raunioihin.

Ohessa on muutama kuva tuolta keskiviikon kellon ympäri kestäneeltä kierrokselta. Tästä voi astua myös keskelle Vijaya Vittalan temppelin pihamaata panoraamaan. Päivän aikana tuli varmasti käveltyä hurja määrä kilometrejä ja kapuiltua satoja portaita ylös ja alas. Komeasti me lopulta jaksoimme koko päivän rahjustaa ympäri aluetta ja olo illalla oli erittäin väsynyt, mutta samalla todella tyytyväinen. Hotellilla nautittujen huipputulisten, mutta käsittämättömän upeiden Hyperabad chicken-annosten jälkeen uni kutsui eikä tarvinnut muuta miettiä.

Alla myös video, josta saa ehkä pienen välähdyksen millaista kyyti ja meininki oli intialaisessa toisen luokan vaunussa Kalkutta-expressin kyydissä. Elämämme junamatka monessa mielessä!



Tarinaa tuolta Hampista riittäisi vaikka romaaniksi saakka, mutta tässä tuli varmaan tärkeimmät. Huomenna laitan vielä pieniä väläyksiä paluumatkalta Goalle, mutta muuten lienee aika siirtyä joulun viettoon täälläkin. Paljoa ei oikeastaan edes puutu: Hampissa näimme jo paimenia lampaineen ja karitsoineen sekä karjasuojan eli "heinillä härkien kaukalon" erittäin autenttisessa ympäristössä. Tähtikin loistaa taivaalla kirkkaammin kuin koskaan kotimaassa. Junassa takaisin Goalle sokea kerjäläinen soitti huuliharpullaa laulua "Jouluyö, juhlayö". Tämän oudommaksi joulu tästä enää tuskin voi tulla!

Mukavia kinkunpaistokelejä kotimaahan. Me grillaamme läskejä täällä :)

Jos Intia tästä aidommaksi muuttuu…

Hospet, Karnataka, Intia. Lämpötila 28 astetta, Lomafiilis 107%.

Tässä tulee pikainen matkapäiväkirjapäivitys kökköisten nettiyhteysten päästä keskeltä Intiaa Hospetin kaupungista. Kirjottelen enemmän paremmalla ajalla, kunhan pääsemme sutjakampien yhteyksien päähän.

Monesti kuulee esimerkiksi reppumatkaajien tai muuten vaan omaa tapaansa matkailla korostavien moittivan, että jos on käynyt Goalla, ei ole oikeastaan käynyt Intiassa lainkaan. Sen verran länsimaistunutta ja kehittynyttä meno tuolla Portugalin entisessä kaukomaakunnassa kuulemma on. Täällä Hospetissa noita reppumatkailijoita taas toki näkee muutamia, mutta toden totta täällä ei todellakaan ole samanlaista turistimeininkiä kuin Goalla. Nyt ollaan ilmeisesti aidossa Intiassa monessakin mielessä?

Olipa miten oli. Tämän enempää aidompaa Intiaa ainakaan me emme kaipaa. Junamatka tänne oli kokemus sinänsä. Kahdeksan tuntia keskellä kaikenkirjavaa intialaista arkipäivää on aikamoinen kulttuurishokki länsimaiseen menoon tottuneelle. Hengissä tuostakin selvittiin ja oikeastaan aika komeasti.

Ensimmäisen kerran elämässämme yövymme hotellissa, jossa on hiirenloukut. Kaduilla kulkiessaan valkoihoinen aiheuttaa hämmennystä, koska paikalliset ihmiset eivät ole yleensä nähneet näin vaaleita ihmisiä monestikaan. Valokuvaaminen aiheuttaa toisinaan hämmennystä ja joidenkin kohdalla jopa vihaa: täällä monet uskovat yhä, että jos ottaa ihmisestä kuvan, vangitsee samalla tämän sielun. Voi, kun tietäisivät mitä aion tehdä noilla kaikilla sieluilla, mitä tällä reissulla on muistikortille tarttunut?

JA HOLY COW! Täällä vasta tajuaa kuinka tärkeässä asemassa lehmä, joki tai joku muu meille tavallinen asia voi olla uskonnollisessa mielessä. Matkalle tänne ohitimme joen, jossa näkyi tuhansia ihmisiä rukoilemassa jumalia ihan vaan sen takia, että nyt sattuu olemaan vuoden pimein päivä. Tämä päivä on siis ollut varsinaista tunteiden, kokemusten ja elämysten ilotulitusta. Laitan oheen kuitenkin muutaman kuva, jotta saatte edes pienen väläyksen siitä, mitä olemme tänään nähneet ja kokeneet. Videota on turha edes yrittää siirtää, mutta kunhan Goalle päästään takaisin, niin sitten laitan myös elävää kuvaa vielä eläväisemmästä intialaisesta meiningistä! Kuvatekstejäkään en ala kirjoittelemaan tähän hätään. Puhukoon kuvat puolestaan!

Hyvää yötä! Huomenna meitä odottaa Hampin muinaiset temppelialueet.

Aitoa Intiaa odotellessa

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 31 astetta, Lomafiilis 100%.

Maanantaina köllöttelimme eilisestä päivästä väsyneinä varsin pitkään ja menimme aamupalalle vasta kellon käydessä kymmentä. Aamiaisen jälkeen kävimme vaihtamassa huoneessa kevyempää päälle ja suuntasimme altaalle. Loman neljäs päivä oli jo menossa, joten oli jo korkea aika käydä kunnolla polskimassa hotellin altaalla. Vesi altaassa tuntui aluksi suorastaan kylmältä kolmissakymmensissä helottavan helteisen ilman jälkeen, mutta aika nopeasti veden lämpötilaan tottui. Kuvasin altaassa myös yhden panoraaman, joten siinäpä näyte, miltä alue näyttää altaassa seisten. Lisäsin toimivan linkin myös eilen Palolemilla kuvaamaani panoraamaan.

Jaanan mennessä pötköttelemään aurinkoon kuluttelin omaa aikaani liskoja metsästäen. Allasalueen puissa nimittäin liikkuu komean näköisiä pikku lohikäärmeitä, joita yritin saada sattumaan kameran linssiin. Melko nopeita kavereita ja aika herkkiä häiriintymään, joten tarkkana sai olla, että sain edes muutaman osumaan oikealla hetkellä linssin eteen.

Juuri löhöilyä, valokuvien ottoa, uimista ja hyvästä juomasta sekä ruoasta nauttimista kummempaa emme alkaneet maanantain ohjelmaan lisäämään. Miksipä lisätä, kun nuo ovat ainakin meikäläiselle juuri niitä asioita, mitkä tekevät lomapäivästä onnistuneen? Lounaalla käynnin yhteydessä kävimme nostamassa rupioita automaatilta, joten alamme olla valmiita huomenna tiistaina odottavalle junaseikkailulle kohti Karnatakan osavaltiota ja Hampin 1300-luvun rauniotemppeleitä. Startti on todella aikaisin eli heti kello viiden jälkeen meitä tullaan hakemaan autolla kohti Margaon kaupunkia, missä nousemme junaan, joka lähtee kohti itää ja keski-Intiaa.

Laitoin tähän lopuksi kuvan sähköpistokeeseen laitettavasta hyttysen karkoittimesta. Noita löytyy kaikista kaupoista ja kioskeista täällä ja tuollainen taitaa olla ihan hyvä apu, jos ei tahdo joutua iltaisin sääskien hyökkäyksen kohteeksi hotellihuoneessa. Tosin lopulta en tiedä johtuuko se tuosta laitteesta vai Odomos hyttyssuihkeen käytöstä iholla, mutta emme kumpikaan ole kärsineet ainakaan tähän saakka ötököiden pistoksista samaan tyyliin, kuin esimerkiksi Thaimaassa tai Malesiassa.

Seuraavasta päivityksestä matkapäiväkirjaan en siis nyt voi olla ollenkaan varma. Jos hyvin käy, niin saan tehtyä päivityksiä myös reissun päältä, mutta kun kyse on ns. aidosta Intiasta eikä Goasta, niin ihan varmaksi en kyllä uskalla mennä lupamaan. Joka tapauksessa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olemme takaisin Bagalla torstai-iltana, joten sen jälkeen viimeistään päästään taas parempien nettiyhteyksien päähän takaisin. Pitäähän meidänkin päästä takaisin jouluaatoksi tänne kristillistä joulua viettävään osavaltioon tuolta umpihindujen maailmasta :)