Nähtävyyksillä vai nähtävyytenä?

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 29 astetta, Lomafiilis 111%.

Jees! Ollaan juuri saavuttu takaisin Goalle Hampin reissulta. Aitoa Intiaa tuli kerralla kunnon rautaisannos. Olo on mellevän muikea ja reissu oli mahtava! Jotkut päivät elämässä jäävät vaan paremmin mieleen kuin toiset. Eilisen päivän ja oikeastaan koko Hampin reissun tulemme Jaanan kanssa muistamaan varmasti niin kauan kun jonkinlaisia muistijälkiä yleensäkään löytyy aivojen sokkeloista.

Keskiviikkona meillä oli aikainen herätys jo kello kuuden aikaan, jotta ehdimme ajoissa aamiaiselle ja hyvissä ajoin ennen kuumuutta kiertelemään Hampin muinaiskaupungin raunioita. En tiedä onko monikaan Suomessa edes kuullut paikasta nimeltä Hampi, mutta joskus satoja vuosia sitten keskellä Intiaa sijaitsi yksi silloisen maailman suurimmista metropoleista, joka toimi Viayanagara-kuningaskunnan pääkaupunkina. Viayanagara-valtakunta ulotti mahtinsa parhaimmillaan pohjois-Intiasta nykyisen Pakistanin seuduilta osaan Sri Lankaa saakka. Valtakuntaa hallitsevat kuninkaat rakensivat 1200-1500 luvun välisenä aikana Hampiin loistokkaan pääkaupungin, jossa upeat temppelit, kastelujärjestelmät ja kauppapaikat muodostivat elämää kuhisevan keskuksen. Metropoli kukoisti aikansa, kunnes muslimiarmeijat tuhosivat kaupungin totaalisesti ja sen annettiin hautautua kirjaimellisesti maan alle.

Hampi sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Hospetin kaupungista, missä hotellimme oli ja minne lähin julkinen kulkuvälinen eli Intian rautatiet kuljettavat väkeä. Tiesittekö muuten, että maailman suurin työnantaja lienee juuri Intian rautatiet? Moniko työnantaja voi sen enempää henkseleitä paukuttelematta todeta, että meillä on yli miljoona työntekijää palveluksessamme?

Hieman eristynyt sijainti lienee pitänyt Hampin myös suojassa suurelta julkisuudelta, sillä paikka nousi jonkinlaiseen tietoisuuteen länsimaissakin vasta 1800-luvun lopulla, kun englantilainen upseeri sattumalta osui paikalle kameran kanssa ja otti muutamia valokuvia erikoisesta louhikkoisesta rauniokaupungista, jotka kuvat vei sitten Lontooseen muiden hämmästeltäväksi. Hampin maisemia voi parhaiten kuvailla siten, että kuvittelee itsensä keskelle Kivisten ja Sorasten elokuvalavasteita. Sinänsä vertaus ei mene kovinkaan metsään, sillä todellisuudessakin osa kyseisen elokuvan taustamaisemista on kuvattu juuri Hampissa. Suunnattomat kivenjärkäleet reunustavat kumpuilevaa kalliomaisemaa ja siellä täällä kallioiden keskellä kohoaa temppeleiden ja muiden rakennusten eri tavalla säilyneitä raunioita. Osa rakennuksista on kunnostettu entisöimällä, mutta suurin osa on lähes siinä kunnossa mihin ne jäivät muslimivalloittajien tuhon jälkeen. Joitakin rakennuksia on kaivettu esiin maan alta niinkin vasta kuin 1980-luvun lopulla ja paikalliset argeologit väittävätkin, että tähän päivään mennessä esille on onnistuttu kaivamaan vasta noin reilut puolet alueen mahtavista jäännöksistä.

Keskiviikon retkipäivä muodostui siis tuhdista annoksesta historiaa, kulttuuria ja uskontoa. Jotkut enemmän rantabaareissa ja aurinkotuoleissa viihtyvät ovat joskus koettaneet vakuuttaa meille, että kun on kerran käynyt yksillä muinaisilla raunioilla, on muka nähnyt ne kaikki: "samanlaisia ne vanhat kivikasat on joka paikassa!" Kuinka paljon tuolla asenteella menettääkään? Toisaalta, jokainen taaplaa kuitenkin tyylillään ja onhan se baarielämäkin kulttuuriantia! ;)

Kamputseassa aiemmin näkemämme Ankor Wat ja Intian Hampi ovat siis monessakin mielessä hyvin samakaltaisia paikkoja. Ensinnäkin molemmat olivat omien aikojensa suurkaupunkeja, joissa kehitys ja kulttuuri oli paljon edellä esimerkiksi keski-aikaisen pimeää Eurooppaa. Molemmat ovat myös nykyään perustellusti Unescon maailmanperintökohteita, mikä jo yksinään kertoo paljon niiden merkityksesta ihmiskunnan kehitykselle. Hampin kaltaiset paikat saavat ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja samalla ihmettelemään sitä, kuinka kehittynyttä tekniikka noina päivinä on ollut. Inkojen, Mayojen, Khmerien ja Viayanagar-kansojen hallussa on ollut esimerkiksi sellaista kivirakentamisen osaamista, mitä ei tänä päivänäkään hallita laisinkaan. Raunioilla näki helposti, mikä osa oli alkuperäistä kivirakentamista ja mikä entisöityä, koska alkuperäisten suunnattomien kivien väliin olisi tuskin saanut hiustakaan mahtumaan väliin, mutta entisöidyt kivet oli lyöty paikalleen suuriin väleihin läiskityn laastin avulla!

Erääsen erikoiseen asiaan törmäsimme miltei heti, kun saavuimme Hampin alueelle. Vaikka Hampi onkin nykyään jo suositumpi matkailukohde Intiassa kuin Taj Mahal, jota myös Intian kruununjalokiveksi kutsutaan, ei sitä kyllä välttämättä tuolla raunioilla huomaa. Muutamien muiden paikalla olleiden länsimäisten tulleiden turistien lisäksi (enimmäkseen naapurimaastamme Venäjältä) paikalla parveili lähinnä intialaisia matkailijoita. Suurin osa noista matkailijoista oli eri puolilta Intiaa tulleita koululaisia. Oudointa olikin se, että kun itse yritimme tutustua vaikuttavan historiallisen ympäristön nähtävyyksiin, jouduimme lopulta itse nähtävyyksiksi. Oppaamme kertoikin meille, että monet ympäri Intiaa maaseudulta tulleista lapsista ja nuorista eivät ole koskaan aiemmin nähnyt vaaleaihoisia ihmisiä, joten lähes jokaisella rauniolla jouduimme lasten ja koululaisten piirittämiksi. Koululaisia eivät rauniot tuntuneet kiinnostavan laisinkaan, vaan he keskittyivät kyselemään meiltä nimiämme ja rohkeimmat halusivat jopa puristaa käsiämme. Muutaman temppelin jälkeen aloimme jo tottua siihen, että olimme paikalla oleville lapsille suurempi ihmetyksen aihe kuin nuo Unescon suojelemat rauniot, joten aluksi vedimme kättely- ja moikkailushown ja sitten pääsimme keskittymään itse asiaan eli temppeleihin ja raunioihin.

Ohessa on muutama kuva tuolta keskiviikon kellon ympäri kestäneeltä kierrokselta. Tästä voi astua myös keskelle Vijaya Vittalan temppelin pihamaata panoraamaan. Päivän aikana tuli varmasti käveltyä hurja määrä kilometrejä ja kapuiltua satoja portaita ylös ja alas. Komeasti me lopulta jaksoimme koko päivän rahjustaa ympäri aluetta ja olo illalla oli erittäin väsynyt, mutta samalla todella tyytyväinen. Hotellilla nautittujen huipputulisten, mutta käsittämättömän upeiden Hyperabad chicken-annosten jälkeen uni kutsui eikä tarvinnut muuta miettiä.

Alla myös video, josta saa ehkä pienen välähdyksen millaista kyyti ja meininki oli intialaisessa toisen luokan vaunussa Kalkutta-expressin kyydissä. Elämämme junamatka monessa mielessä!



Tarinaa tuolta Hampista riittäisi vaikka romaaniksi saakka, mutta tässä tuli varmaan tärkeimmät. Huomenna laitan vielä pieniä väläyksiä paluumatkalta Goalle, mutta muuten lienee aika siirtyä joulun viettoon täälläkin. Paljoa ei oikeastaan edes puutu: Hampissa näimme jo paimenia lampaineen ja karitsoineen sekä karjasuojan eli "heinillä härkien kaukalon" erittäin autenttisessa ympäristössä. Tähtikin loistaa taivaalla kirkkaammin kuin koskaan kotimaassa. Junassa takaisin Goalle sokea kerjäläinen soitti huuliharpullaa laulua "Jouluyö, juhlayö". Tämän oudommaksi joulu tästä enää tuskin voi tulla!

Mukavia kinkunpaistokelejä kotimaahan. Me grillaamme läskejä täällä :)