Karaokea ja karmeita tarinoita

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 31 astetta, Lomafiilis 110%.

Tiistai oli Intian lomamme toiseksi viimeinen kokonainen lomapäivä, joten päätimme illan ratoksi viettää pienimuotoisia epävirallisia lomanpäättäjäisiä karaoken merkeissä. Katuja pitkin ajellessamme olimme huomanneet ainakin Calangutella mainoksia karaokebaareista, joten menimme kyselemään hotellin edessä päivystäviltä taksisuhareilta, josko he osaisivat viedä meidät johonkin paikkaan, missä pääsisimme hoilottamaan taustamusiikin päälle.

Karaoke-sana tuntui kuitenkin olevan goalaisille taksikuskeille aivan outo, joten viereisen räätäliliikkeen myyjän ja korukauppiaan avustuksella koetimme selvittää homman funktiota päitään hölmön näköisinä pyörittäville kuljettajille. Onneksi yksi kuljettajista tajusi lopulta minkälaisesta ravintolasta oli kyse ja lupasi viedä meidät sinne 200 rupialla. Aivan varma tosin hänkään ei ilmeisesti asiasta lopulta ollut, koska kuljetti meidät ensin yhteen ravintolaan, missä juopuneet britit ölisivät jättimäisen screenin edessä jalkapalloa katsellen. Kerroin kuljettajalle, ettei kyse ollut moisesta hoilaamisesta vaan hieman erilaisesta touhusta. Lopulta onnistuin itse opastamaan kuskin aiemmin näkemääni karaokebaariin, jonne jäimmekin iltaa viettämään.

Paikka tuntui olevan aluksi lähes tyhjillään ja kun ihmettelin asiaa, selvisikin, että kyseinen karaokebaari on yksi harvoista ravintoloista Goalla, joka saa olla auki aamukuuteen, joten väkikin ilmestyy paikalle vasta aamuyön puolella muiden ravintoloiden jo sulkiessa oviansa.Väenpaljoutta odotellessamme päätin kuitenkin lauleskella aina sopivan biisin listoilta löydettyäni ja laulamaanhan pääsi hyvin, kun meitä asiakkaita ei kovin montaa ennen puoltayötä paikalle ollut osunut.

Tapasimme karaokebaarissa myös muutaman mielenkiintoisen ihmisen. Langanlaiha 55-vuotias norjalaisnainen tuli hieman surullisena juttelemaan kanssamme ja kaipasi selvästi kuuntelijaa ja turvaa. Nainen kertoi olevansa pakosalla goalaista miestänsä, joka oli hakannut hänet juuri pahannäköiseen kuntoon. Onneksi baarin työntekijät lupasivat huolehtia naisesta, mutta ihan selvästi häntä helpotti jo se, että pääsi juttelemaan toisten länsimaalaisten kanssa kauhukokemuksistaan.

Juttelimme baarissa pitkään myös Shellyn ja Stanin kanssa. Britit olivat liikkeellä kahdestaan ja Stan varsinkin tuntui olevan aikamoisessa jurrissa. Aluksi mies tuntui olevan jopa hieman agressiivisella tuulella, mutta hetken meihin tutusteltuaan alkoi jo puristella käsiäni ja hokea minulle kovaan ääneen, että: "mate, my mate". Paljon syvällisempään keskusteluun miehestä ei tuntunut tuossa kunnossa olevankaan, joten Shelly saikin hoitaa enimmät porinat. Seurasimme baarissa myös ruotsalaistytön epätoivoista roikkumista ravintolan omistajassa. Tyttö oli ihan selvästi päättänyt alkaa ravintolan omistajan vaimoksi Goan lämpöön ja mikäs siinä. Nuoren naisen ihastuksen kohteena oleva vanhempi mies omistaa kyseisen karaokebaarin lisäksi myös ison hotellin Goalla, joten ihan hyvä saalis saattaisi tyyppi olla tuollaiselle naapurimaan hippitytölle?



Muutamat englanninkieliset biisit laulettuani päätin vähän pöljäillä karaokelaulamisen kanssa ja pyysin karaoken vetäjää laulamaan kanssani jonkun hindinkielisen kappaleen. Oheiselta videolta voi siis hämmästellä kuinka kummalliseen suoritukseen pääsee kertaakaan harjoittelematta erittäin lyhyen hindin oppimäärän pohjalta. Yritin jopa laulaa intialaiskaverille toista ääntä, mutta ehkäpä pelkässä sanojen oikein lausumisessa oikeassa kohdassa kappaletta olisi ollut tarpeeksi vaikeusastetta? :)

Karaokehoilailun jatkuessa aamuyön puolelle kävin laulamassa intialaismiesten kanssa porukassa motoristihenkisen "Born to be Wild"-biisin. Kavereilla tuntui olevan hauskaa ja niin oli itsellänikin, mutta muusta yleisöstä en nyt ole niin varma?

Huomaamattamme hoilatessa kului tunti jos toinenkin ja niinpä katselimme ihmeissämme kellon lukemia taksin kyytiin noustessa, kun viisarit osoittivat jo aamu viittä. Hotellille palattuamme olimmekin sitten valmiita petiin ilman erityistä houkuttelua. Äänikin tuntui olevan hieman hukassa, kun lopussa innostuin karjumaan kurkkuni karheaksi "Smoke on the waterin" tahtiin. Vai liekö karaokemikistä tarttunut joku paikallinen hieman oravaa pienempi tuberkkeli tai muu keuhkopöpö, mutta tätä kirjoitellessa on keuhkoputkessa melkoinen karheus. Onneksi apteekki on tuossa parin sadan metrin päässä, joten kävin jo hakemassa kunnon intialaiset antibiootit, joten eiköhän tämänkin keuhkoputken rohina saada kuntoon.

Keskiviikko menikin sitten ihan makoillessa, karaokesta tointuessa ja keuhkoja parannellessa. Meillä molemmilla on nyt kurkussa pientä karheutta, mutta ainakaan se ei ilmastoinnista ole voinut tulla, koska emme ensimmäistä yötä lukuunottamatta ole hotellihuoneessa ilmastointilaitetta päällä pitäneet. Yöt ovat täällä olleet silti sopivan viileitä, joten ilmastointia ei ole edes kaivannut ja päiviä emme taas ole hotelllihuoneessa juurikaan viettäneet, joten vuorokauden kuumimmat hetken olemme aina olleet jossain liikkeellä. Tiistaipäivän todellinen kuumuus tosin alkoi olla jo sietokyvyn rajoilla, koska ainakin minulle 36 astetta alkaa olla jo liikaa, mutta nuo täällä yleiset 28-32 astetta ovat vielä ihan mukavia lukemia.

Huomenna alkaa sitten paluu kohti kotimaata. Vielä ehdimme kuitenkin pulahtaa uima-altaassa ja Jaanakin varasi vielä aamuksi ayerveda-hieronnan. Koneessa voi sitten vaikka alkaa tekemään lopputiivistelmää lomasta ja kokemuksista. Mutta jo nyt voi todeta helposti, että tämä loma on ollut yksi parhaista ja ikimuistoisimmista.

Ne pakolliset tuliaiset

Panjim, Goa, Intia. Lämpötila 36 astetta, Lomafiilis 112%.

Intian lomamme alkaa vähitellen kääntyä kohti viimeisiä lomapäiviä, joten aloimme jo vähän huolestuneina miettimään tuliaisostoksien kohtaloa. Tänne lähtiessämme tulimme luvanneeksi, että kotiinpalatessa mukana olisi muutamia mukavia joululahjoja läheisimmille ihmisille. Niinpä tiistain ohjelmaksi päätimme hypätä taksin kyytiin ja yhdistää päivän teemaan sekä shoppailua Goan valtion pääkaupungissa Panjimissa että myös pientä nähtävyyksien katselua vanhassa Goassa jokivarren merenpuoleisessa reunassa.

Hotellin edessä sovimme uuden kuskin kanssa reissun hinnaksi 1100 rupiaa ja hyppäsimme autoon. Vajaan tunnin päästä olimme jo Panjimin keskustassa ja marssimme sisään Bombay Bazaar -nimiseen ostoskeskukseen, missä aloitimme sopivien tuliaisten etsinnän. Palvelu pelasi uskomattoman alttiisti ja hetken päästä talsimme ison vaatekasan kanssa kohti kassaa. Kun farkkujen hinta on lähtien 15 euron tietämiltä tai komeista paidoista tarvitsee maksaa vain muutaman euron, niin jostakin kumman syystä tällaiselle harkitsevaisemmallekin ostajalle iskee "Sulo Wilen"-kompleksi. Pitäähän sitä ostaa, kun saa niin "halavalla"! Päätimme ostaa pakollisten pojille tuotavien vaatteiden lisäksi myös itsellemme jotain vaatteita, joten ihmetellä pitää, miten nuo kaikki saadaan mahdutettua matkalaukkuihin? Joustavaan palveluun kuului myös farkkujen lahkeiden lyhennyttäminen sopiviksi samaan hintaan, joten nyt on myös meillä molemmilla uusia farkkuja talven kinoksissa kahlattaviksi.

Farkkujen lahkeiden lyhennyttämiseen kuluvan kolmen vartin ajaksi Jaana päätti mennä ostarin viereiseen kampaamoliikkeeseen leikkauttamaan hiuksensa. Tuollainen leikkaus ei täällä kovin kauheita kustanna, joten tässäpä siis pientä vinkkiä esim. Ouluun Hiusmaaken porukalle: olisiko hinnoissa tarkistamisen varaa, kun täällä saa naisten hiusten pesun, hiuspohjan hieronnan, leikkauksen ja muotoilun vieläpä Kerastasen tuotteilla hintaan 7,84 euroa? :)

Jaanan ollessa kampaajalla kävin itse kuljailemassa pitkin Panjimin keskustan läheisiä seutuja ja osuin sattumalta kadulla töitään tekevän kengän korjaajan pakeille. Mies ompeli käsin hieman irvottaneen sandaalini uuteen uskoon ja uskoisin, että taas noilla kengillä on edessään paljon uusia kilometrejä. Samoilla nurkilla törmäsin oheisen kuvan kaltaiseen todelliseen intilaiseen kaunottareen, minkä muotoja ainakin motoristeiksi itsensä tunnistavat saattavat arvostaa?

Päivä Panjimissa oli todella kuuma ja ihmettelimmekin yhdessä sitä, kuinka meillä molemmilla tuntui olevan koko ajan puhti pois ja janokaan ei tuntunut hellittävän hetkeksikään. Syykin selvisi, kun taksikuskimme kertoi, että mittari oli noussut puolen päivän jälkeen jo lukemiin 36 astetta, joten en enää ihmetellyt sitä, miksi mieli teki koko ajan varjoon tai ilmastoituihin sisätiloihin.

Ennen paluuta Bagan suuntaan kävimme tutustumassa pikaisesti vanhan Goan nähtävyyksiin, mutta hehkuvassa kuumuudessa emme kovin kauaa jaksaneet kirkkoja ja pyhinjäännöksiä ihmetellä.

Kotimatkalla pysähdyimme erääseen mattoliikkeeseen katselemaan kashmiriläisiä käsinsolmittuja itämaisia mattoja, mutta totesimme harmiksemme, että lomabudjetti olisi alkanut huutamaan pahemman kerran hoosiannaa, jos olisimme tosissaan ryhtyneet kaupantekoon. Niinpä palasimme ilman lentäviä mattoja, mutta kassit täynnä vaatteita takaisin hotellille, missä nautimme myöhäiset lounaat.

Nyt ollaan taas siinä vaihessa lomaa, että intialainen eväs on alkanut hieman tökkiä meillä molemmilla ja niinpä päätimme tilata kunnon turistityyliin pizzat, joita sitten mussuttelimme tyytyväisiä nassuihimme Kingfisher-oluen kyydittäminä. Tällä lomalla, niinkuin kaikilla lomilla aiemminkin, tulee jossakin vaiheessa reissua se hetki, jolloin paikallinen eväs alkaa potkia kurkussa takaisin päin ja mieli kaipaa jo muutakin ruokaa. Ensimmäiset merkit olivat tällä reissulla ilmassa jo tuolla Chapora-joen risteilyllä, missä yhdessä Johnnyn ja Ewan kanssa kunnon skandinaaviseen tyyliin jo vähän kaipailimme tuhteja annoksia potatismoosia ja köttbullareita :)

Ohessa muuten vielä panoraama tuolta Chapora-joelta. Nyt kun tuota itse katselee jälkeenpäin, tulee ihmetelleksi, miten kummassa sain tuon yleensä kuvattua ilman, etten mosahtanut veteen krokotiilien kaveriksi, sen verran kapea tuo keula oli?

Tänä iltana voisi vielä viettää vähän loman päättäjäisiä. Pöydällä on vielä hieman rommia ja kylmää colaakin löytyy jääkaapista. Jos vaikka kävisi kylänpinnassa menoa ja meininkiä katsastelemassa. Huomenna voi sitten röhnöttää illan rankaisemaa ruhoa uima-altaalla ja antaa auringon lämmittää luita. Lähtö kotimaahan on vasta torstai-iltana, joten vielä voi täysillä hetken aikaa nauttia Intian lämmöstä, eksotiikasta ja valosta.

Rauhaa, romantiikkaa ja krokotiileja

Chapora-joki, Goa, Intia. Lämpötila 32 astetta, Lomafiilis 122%.

Sunnuntain Tapaninpäivänajelu sujui aikalailla kotimaan perinteistä poikkeavalla tavalla, sillä kolmen jälkeen iltapäivällä meitä noutamaan tullut kuljettaja sompaili meidät pohjoisen suuntaan pieneen maalaiskylään Chapora-joen rannalle. Kyytiä odotellessamme olimme Jaanan kanssa hieman kauhuissamme keskustelleet siitä, minkälaisen pariskunnan kanssa pääsisimme jakamaan tuon laivamatkan, sillä aluksessa on aika intiimisti vain kaksi makuuhuonetta. Niinpä mielessämme pyörivät jo kauhukuvat siitä, kuinka saisimme kuunnella luonnon äänien ja aaltojen liplatuksen sijasta itänaapurimme votkaa kittaavien kansalaisten örvellystä. Positiivinen yllätys olikin löytää meitä noutamaan tulleesta autosta itänaapurien sijasta pariskunta läntisestä naapurimaastamme. Johnny ja Ewa jostain Uppsalan liepeiltä olivat molemmat myös silminnähden helpottuneita, kun huomasivat, että mekään emme olleet monessa turistikohteessa niin kiusallista mainetta niittäneitä venäläisturisteja. Suurin osa kaikkien kansojen matkailijoista ovat toki täysin asiallista porukkaa, mutta kyllä täällä taas on saanut kuulla ja nähdä sellaista menoa venäläisien matkailijoiden osalta että oksat pois! (vai oliko se Oksaanat?).

Kylään saavuttuamme kävelimme reppujen kanssa muutaman sata metriä aivan joen rantaan, missä meitä jo odotti moottorivenekyyti keskellä jokea odottavalle Luizinha-asuntolaivalle.

Luizinha-alus on alunperin rakennettu etelämpänä Intiassa sijaitsevassa Keralassa, missä tämän tyyppiset asuntolaivat ovat hyvin yleisiä. Luizinha toimi Keralassa alunperin rahtialuksena, jolla kuljetettiin riisiä, mutta 12 vuotta sitten John's Boat Tours aloitti asuntolaivaristeilyt myös Goalla, joten paatti muutettiin tuolloin asumiseen sopivaksi ja se olikin Goan ensimmäinen asuntolaiva. Myöhemmin muutkin yritykset ovat alkaneet tarjota lähes vastaavia asuntolaivaristeilyitä, mutta muissa aluksissa on enemmän huoneita ja ihmisiä, vähemmän intiimiä meininkiä ja myöskään all you can drink-juomatarjoilu ei kuulu noiden risteilyjen hintaan.

Alukseen astuttuamme olimme positiivisesti yllättyneitä huomatessamme, että paatin pienestä koosta huolimatta tarjolla oli kaikkea, mitä vuorokauden mittaisella laivaristeilyllä mahdollisesti tulisimme tarvitsemaan. Kummallekin pariskunnalle oli oma mukava makuuhuone ja myös oma wc, mistä löytyi myös suihkumahdollisuus ja oikea vessanpönttö. Keskellä laivaa makuuhuoneiden välissä oli mukavan oloinen oleskelutila, missä hoidettiin ruokailut ja esimerkiksi illanvietto. Olohuoneesta pääsi portaita pitkin ylös kannelle, missä oli aurinkotuolit kaikille neljälle matkustajalle sekä kipparin koppi, mistä aluksen ruorimies Vick alkoi ohjailemaan laivaa kohti sisämaata.

Vuorokauden mittaisella risteilyllä ajelimme aluksi jokea vastavirtaan kohti itää, mutta jouduimme jossakin vaiheessa kääntymään takaisin merta kohti, koska kalastajien verkot estivät menon syvemmälle sisämaahan. Illan alkaessa hiipua kohti auringonlaskua seurailimme maaseudun maanviljelijöiden aherrusta pelloilla ja samankaltainen meno lienee jatkunut noilla pelloilla jo vuosituhansia. Täällä ei todellakaan näkynyt traktoreita, vaan härkien ja lehmien perään oli asetettu tarvittavat maanmuokkaustyökalut. Jokivarren puissa villiapinat loikkivat oksilta toisille ja välillä ohitimme pikkukyliä, joiden temppeleistä kantautui hindulainen musiikki mukavasti eksoottista tunnelmaa luoden. Kalastajat heittelivä rannoilta siimojansa veteen ja meno oli kaikin puolin erilaista mihin on tottunut muualla.

Illan upeimpia hetkiä oli tietysti se, kun pääsimme ihailemaan auringonlaskua ankkuroidusta laivastamme. Naparderilasit kädessä oli tosi mukavaa kuunnella luonnon hiljaisuutta ja verrattuna Goan ruuhkaisiin ja meluisiin rantoihin olo oli todella rentoutunut. Mahtavaa oli myös seurata kuinka juuri ennen pimeyttä jostain sisämaasta alkoi lentämään isoja laumoja suuria valkoisia lintuja aivan vedenpintaa viistäen laivamme vierestä kohti kauempana odottavaa merta.

Paatin miehestö oli valmistanut meille todella maistuvan aterian, jossa oli sekä määrällisesti että maullisesti jopa liikaakin nautiskeltavaa. Kahvin ja konjakin jälkeen tarjottu suklaakakku meinasi jo tehdä tiukkaa, mutta pimeyteen verhoutuneen joen ja hiljaisuuden ääniä rauhallisesti kuunnellen ja mukavia toisen pariskunnan kanssa keskustellen kakkukin katosi hitaasti parempiin suihin. Tarjoilu pelasi hienosti ja juotavaa kannettiin niin kauan kun tahdoimme paukkuja ja olutta juoda. Kovin myöhään emme kuitenkaan jaksaneet iltaa istua, vaan hyvissä ajoin ennen puoltayötä toivottelimme hyvät yöt puolin ja toisin ja painuimme omiin makuukammareihimme.

Aamulla heräilimme maanantain nousevaan aurinkoon ja omalta sängyltä saattoi kirjaa lueskellen seurata joella tapahtuvaa elämää. Työmiehet olivat aloittaneet rakennuksilla käytettävän hiekan noston jo aamuneljän aikaan ja olikin jännää seurata kuinka he nostivat joen pohjasta hiekkaa veneisiinsä, jotka olivat hädintuskin reunoiltaan veden pinnan yläpuolella. Omelettiaamiaisen jälkeen lähdimme jälleen liikkeelle kohti merta ja nyt oli luvassa jotain tosi mielenkiintoista. Kippari Vick oli maininnut jo edellisenä iltana, että hyvällä tuurilla saattaisimme päästä näkemään joessa asustavia krokotiileja. Todennäköisyys ei tosin kuulostanut kovin suurelta, sillä miehen mukaan vain noin parilla reissulla kymmenestä oli aiemmin nähty vilauksiakaan noista aroista mutta julmanoloisista pedoista. Niinpä olikin positiivinen ja mahtava yllätys, kun muutaman sadan metrin matkalla pääsimme seuraamaan paria rannalla auringossa löhöilevää muinaispetoa ihan niiden omassa aidossa ympäristössä. Tähän saakka olemme kyllä nähneet noita petoja vangittuina häkeissä ja eläintarhoissa, mutta oli tosi erikoista päästä näkemään suutansa aukovaa muinaisjäännettä ihan muutaman metrin päästä turvallisesti omasta laivasta. Kipparimme kertoi, että monet paikalliset asukkaatkaan eivät tiedä sitä, että joessa on yleensäkään krokotiileja, joten he uivat siinä ihan huoletta ja vailla pelkoa. Hieman huolestuneena seurasimmekin muutaman sadan metrin päässä krokotiileista pohjasta kotiloita sukeltelevaa intialaisheppua, joka vaarasta mitään tietämättä pulahteli pinnan alle työn touhuissaan. Jaanakaan ei kumma kyllä suostunut menemään aamu-uinnille, vaikka kuuman päivän takia sitä hänelle koitin ehdotella?

Muutamia lintuja sattui myös kamerani linssin eteen ja laitan noista oheen joitakin kuvia ihmeteltäväksi. Johnny oli kokeillut jo edellisenä iltana onkia kaloja paatistamme, mutta tuolloin ei tainnut olla kala syönnillään. Tilanne oli ihan toinen aamulla, kun ruotsalaismies nakkasi juustolla vuoratun koukun siimoineen veteen. Alle puolessa minuutissa kala oli kiinni ja hetken päästä hän nosti veneeseen aika ruman näköisen kissakalan. Kissakalat tuntuivat olevan todella syönnillään sillä muutamassa hetkessä Johnny oli nostellut ongellaan veneeseen neljä erikokoista kissakalaa. Syömiseen nuo eivät kuulemma veneen miehistön mukaan kelpaa, joten palautimme ne suosiolla takaisin jokeen. Aika vihaisen oloisia otuksia vaikuttivat muutenkin olevan ja pitivät jotain kummaa ääntä siimasta roikkuessaan. Aivan kuin olisivat puhuneet jotain outoa kieltä, mutta kukapa ei valittaisi, jos täydellä painolla poskestaan roikkuisi?

Kävimme kääntymässä jälleen hyvissä ajoin ennen merta takaisin kohti lähtöpaikkaamme, mutta paluumatkalla emme enää nähneet krokotiileja. Nousuvesi ja kuumuus kuulemma ajavat ne syvempiin vesiin, joten saimme keskittyä hetkeksi myös auringonottoon yläkannella. Lähtöpaikalle palattuamme nautimme vielä lounaan laivassa, jonka jälkeen jätimme haikein mielin mahtavan aluksen ja nousimme takaisin kuivalle maalle.

Tätä kirjoitellessa on taas mukava mieli. Takana on yksi reissun huippuhetkistä ja voin kyllä suositella muillekin tuota venereissua varauksetta. Paljon nähtävää ja koettavaa on tietysti tarjolla lyhyessä ajassa, mutta se mahdollistaa myös mukavan vaihtoehdon Goan kiireisille rannoille ja turistihälinälle. Hintaa tuolle venereissulle tuli suoraan John's Boat toursilta hankittuna kahdelta hengeltä 10 000 rupiaa, mikä ei minusta ole paha hinta, kun ottaa huomioon sen, että se sisältää myös ns. rajattoman alkoholitarjoilun ja huippuruoat. Muu matkalla nähty onkin sitten vaikeammin hinnoiteltavaa, mutta mitä maksaisi esimerksi siitä, että pääsee näkemään silmästä silmään villejä krokotiileja? Oheisen videon katsomalla varmaan saa edes haalean käsityksen siitä miltä tuolla paatin kyydissä näytti ja minkälainen erikoinen tunnelma vesillä oli.



Joten hyvää yötä! Nämä meidän erilaiset Tapaninpäiväajot päättyvät nyt pehkuihin painumiseen. Hieman meinaa vielä tasapainoaistia keinuttaa, kun silmät sulkee, mutta eiköhän se ole aamulla ohi?

Joulupäivän joraukset

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 30 astetta, Lomafiilis 115%.

Joulupäivän aamuna köllöttelimme makoisasti kahdeksaan saakka, mutta herättyämme lähdimme aika ripakasti aamupalalle, sillä muutamana aamuna olimme joutuneet nautiskelemaan noutopöydästä hieman jämiä, kun olimme jättäneet aamuruokailun viimetinkaan.

Aamupalan jälkeen yritin soittaa edellisinä päivinä käyttämällemme kuskille Shureshille, mutta en saanut mieheen yhteyttä. Se ei menoa haitannut, sillä taksikuskejahan täällä riittää kaikki kadun varret täynnä ja käytännössä on mahdotonta kävellä kaduilla muutamaa metriä pidemmälle ilman ettei joku tyrkyttäisi kyytiä. Jaanalla teki mieli lähteä käymään jossain lähirannalla ennen illan joulupirskeitä, joten päätimme ottaa hotellin edestä kuskin, joka veisi meidät jonnekin pohjois-Goan lukuisista rannoista.

Hotellin räätäli oli myös saanut valmiiksi tilaamani silkkipaidat, joten kävimme noutamassa ne ja nyt on taas mukavasti päällepantavaa joksikin aikaa. Silkkihän on siitä mukava materiaali, että kylmällä kelillä se on yllättävä lämmin, mutta helteelläkin se tuntuu iholla viileältä.
Sainpahan myös uuden paidan illan juhliin, joten pukeutumiskoodi tuli kerralla kuntoon, eikä tarvitse ihan t-paidassa juhlia matkan huippujuhlaa.

Uusi taksikuskimme vei meidät puolen päivän jälkeen loppujen lopuksi samalle rannalle, missä olimme viettäneet jo edellisen päivän. Se ei meitä haitannut, sillä olimme oikeastaan tykästyneet tuohon Aiswemin rantaan, sillä siellä ei tarvitse koko ajan häiriintyä kaupittelijoiden ja myyjien tyrkyttämisestä, vaan voi rauhassa keskittyä auringonottoon ja rentoutumiseen.

Päivän ohjelma oli edellisen päivän toisinto sillä erotuksella, että kaivoin nyt esille puhelimeni ja päätimme nostattaa lomafiiliksiä kuuntelemalla hyvää musiikkia. Täytyy kyllä todeta, että jos upea ranta, hehkuva aurinko ja muutenkin eksoottinen ympäristö ei riitä nostattamaan lomafiiliksiä huippulukemiin, niin viimeistään silloin loma saavuttaa huipennuksensa, kun korvakuulokkeista alkaa soljua korviin esimerkiksi Dream Theaterin "The Spirit Carries On" tai vaikkapa Lynyrd Skynyrdin "Still Unbroken". Tuosta on vaikea pistää paremmaksi millään tasolla, joten eilinen päivä kului suorastaan huippurentouttavasti välillä musaa fiilistellen ja taas meressä polskien.

Palailimme takaisin hotellille hieman ennen pimeän laskeutumista valmistautumaan illan pirskeisiin. Hotellin uima-allasalue oli suljettu jo kolmen aikaan iltapäivällä, jotta henkilökunta ehtisi laittaa kaiken kuntoon illan juhlia varten. Seurailimme iltaan valmistautuessamme parvekkeelta, kuinka monikymmenpäinen porukka laittoi koko allasalueen uuteen uskoon ja äkseerasi pomojen johdolla kovassa komennuksessa. Tuolit päällystettiin valkoisilla kankailla ja pöydille laitettiin myös uudet liinat. Tarjoilijat pukeutuivat valkoisiin hansikkaisiin ja muutenkin hotellin väki ihan selvästi aikoi panna joulupäivän kunniaksi parastaan. Äänentoistolaitteet viritettiin kuntoon, valoja oli aseteltu jo parin päivä ajan ja muutenkin koko henkilökunta oli valjastettu asiakkaiden palvelukseen aivan eri asenteella kuin arkena.

Puoli kahdeksan aikaan laskeuduimme allasalueelle ja aloitimme illanvieton. Ensimmäisiä juomia saimme tosin odottaa yli puoli tuntia, koska meille sattunut tarjoilijapoika ihan selvästi ei ollut sieltä topakammasta päästä. Asiat alkoivat kyllä sujua ripakammin, kun kävin mainitsemassa asiasta hänen pomollensa ja loppuillan poika päivysti ihan kiitettävästi läheisyydessämme ja tarjoilu pelasi jouhevasti.

Joulupukki jakoi juhlissa lapsille lahjoja ja bändi soitti monenlaista musaa joko yleisön riemuksi tai rasitteeksi. Itselle tuollainen hissityylinen "Trio Erectus"-musiikki ei oikein kolahda, mutta kummasti sinne tanssialueelle löytyi porukkaa raajojansa heiluttelemaan. Onneksi musiikki muuttui välillä levyltä tulevaksi kansainväliseksi kamaksi, joten kävimme myös Jaanan kanssa jorailemassa useita biisejä joulupäivän tummenevan illan hämyssä.

Joulupäivän juhlaillallinen kuului matkamme hintaan, joten odottelimme mielenkiinnolla sitä, minkälaisen aterian Nazri-hotellin porukka meille tulisi tarjoamaan. Pääkokki Munesh Garudin johdolla hotellin ravintolan porukat olivat kehitelleet ihan asialliset eväät joulua juhlistavalle kansainväliselle vierasjoukolle. Mitään äärimmäisiä intialaisia makunautintoja tosin tuolta noutopöydästä oli turha hakea ja menu oli tehty turvallisesti keskitien kulkijan makuun. Kalkkunaa, gulashia, kanaa, lihaa, pottumuusia, monenlaisia salaatteja, muhennoksia ja sörsseleitä. Ruokaa oli kyllä riittävästi ja lautanen täynnä istahdimme nauttimaan joulupäivän antimista.

Illan ehdottomia huippuhetkiä olivat kyllä ilotulitus ja sitä seurannut erikoinen hetki, kun hotellin työntekijät kokeista, tarjoilijoista ja huonesiivojista johtajiin alkoivat jorata tanssilattialla. Kerran vuodessa Nazri-hotelli antaa työntekijöilleen mahdollisuuden nauttia työn ohessa tanssimisesta ja kyllä nuo goalaiset hotraca-ihmiset todellakin bailasivat. Meno oli sen verran hauskaa, että se houkutteli myös meidät muiden turistien kanssa tanssimaan työntekijöiden kanssa ja kaikilla tuntui olevan tunnelma katossa eli lähes tähtitaivaalla. Oheiselta videolta varmaan saa jonkinmoisen käsityksen illan huipentumasta.



Pirskeet jatkuivat pitkälle aamuyön puolelle ja Jaana tuntui olevan jo huolestunut siitä, että jaksaisiko hän aamulla mennä sopimaansa ayerveda-hierontaan, jos ei pääsisi kohta nukkumaan. Niinpä kävin peittelemässä Jaanan hotellihuoneen petiin ja palasin vielä altaalle, missä oli enää pääasiassa hotellin henkilökuntaa nauttimassa rentouttavista juomista illan työrupeaman jälkeen. Porisutin paikalla pääkokkia ja muutamia hotellin johtoon kuuluvia kavereita. Miehet olivat erittäin kiinnostuneita, kun kerroin hotellilta tekemistäni panoraamoista ja niinpä kävimmekin katsomassa netistä noita virtuaalinäkymiä. Johtajat ilmeisesti pitivät näkemästään, koska yhtäkkiä eteeni kannettiin pyytämättä monenlaista juomaa ja tittelit kädenpuristuksineen alkoivat kohota arvoasteikolla korkeampiin virkoihin. Onneksi älysin poistua kuitenkin kohtuu ajoissa paikalta, sillä jo noiden muutamien drinkkien jälkeen tuntuu nyt aamulla pientä jomotusta päässä! :)

Nyt ollaan siis jo sunnuntaiaamussa. Jaana meni juuri hierontaan ja itse köllöttelen pedillä pientä kohmeloa parannellen. Iltapäivällä lähdemme kohti Chapora-jokea ja siellä odottavaa yön yli kestävää asuntolaivaristeilyä. Laiva lipuu kuulemma hiljalleen pitkin joen vartta reunustavien temppelien, kylien ja palmulehviköiden maisemaa, joten uskoisin luvassa olevan ainutkertaisen kokemuksen. Mutta siitä lisää huomenna, kunhan olemme palanneet takaisin Bagalle.

Mukavaa Tapaninpäivää kaikille. Älkäähän paleltuko Tapsanpäivänajelulla. Emme mekään!

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu...

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 29 astetta, Lomafiilis 110%.

Jouluaattopäivä Goalla starttasi tutuissa merkeissä. Paahtoleipä-, keittetty muna-, omeletti- ja hedelmäaamiaisen jälkeen päätimme lähteä taksilla hakemaan optikkoliikkeestä viikko sitten tilaukseen laittamamme silmälasit. Lasit olivatkin valmiina ja pienten sovittelujen jälkeen päätin jättää ne päähäni, jotta saisin ne saman tien ajettua sisään käyttöön. Tuntuipa kummalta nähdä taas äärimmäisen tarkasti kaukana olevat pienetkin yksityiskohdat. Entiset lasit olivat jo naarmuuntuneet huolimattomassa käytössäni vähän turhankin sameiksi, joten rillien uusinta oli kyllä paikallaan.

Optikolta päätimme ajaa suoraan Goan pohjoisimpaan osaan rannalle, jota yksi käyttämistämme kuskeista, Shuresh, oli jo moneen kertaan ehdotellut meille. Puolen tunnin ajon päästä saavuimmekin rannalle, jonka nimi kuulostaa Shureshin heikon englannin ääntämyksen takia lähinnä sanalta "ai svim". "Minä uin"-ranta vaikuttikin mukavalta, väljältä ja sopivan rauhalliselta paikalta, missä voisi helposti viettää muutaman tunnin aurinkoa ottaen ja lepäillen. Ohessa on panoraama läheltä tuota rantaa niemen nokasta, mistä avautui näkymä toiselle rannalle.

Hampin reissu oli selvästikin verottanut meidän molempien voimia, sillä rantatuoleille päästyämme emme kauaa ehtineet aurinkoa ihmetellä, kun molemmat jo kuorsasimme täydessä unessa. Jaanakin vaikutti herätessään erikoisen tyytyväiseltä, sillä oli kuulemma harvinaista herkkua, että minä vietin noinkin paljon aikaa aurinkotuolissa. Ihan tarkoituksella yritinkin jättää kameran kanssa kuljailun vähemmälle aaton kunniaksi, mutta ihan täysillä en siinä kyllä onnistunut. Ohessa on vielä muutamia kuvia Hampista ja myös panoraama Hampin temppelien laaksoon.

"Minä uin"-rannalla kävimme välillä uimassa Arabian meren virkistävissä aalloissa ja tuolla lilluessa tuli kyllä aika muikea mieli, eikä sillä hetkellä yhtään kaivannut kotisuomen pakkasiin ja hankiin. Isoissa aalloissa pomppiminen ja lillistely alkoi kasvattamaan kummasti nälkää ja niinpä hipsimme läheiseen Beach shackiin lounaalle. Yhtään huonoa ruokaa ei tällä reissulla kyllä ole eteemme kannettu, eikä pettymystä ollut luvassa tuollakaan. Intialainen ruoka on oikeastaan luvattoman hyvää ja kun sen näin lomalla voi vielä huuhdella hienosti alas Kingfisher-kaljalla, niin eipä enää joulukinkkua tai kotikaljaa ole tullut ikävä!

Palasimme rannalta hotellille illan hämärtyessä ja lähtiessämme Shackiltä koetti omistaja houkutella tulemaan illaksi uudestaan paikalle. Tyypit olivat kasanneet rannalle melkoisen äänentoistolaitteiston eli kaiutinkaappeja oli hiekalle koottuna sen näköinen kasa, että sillä olisi helposti hoitanut vaikka AC/DC:n äänentoiston. Mutta kun ohjelmaksi ja musiikiksi oli luvassa kuulemma Goan psykedelisimmät rantabileet kansainvälisten dj-vieraiden soittamana, päätimme suosiolla jättää trancet ja techot väliin ja palata hotellille lepäilemään lisää. Liekö vanhuus jo vaivaa, mutta ei ole loputon jumpunjumpun enää meidän hommaa!

Nazriin saavuttuamme ilta olikin jo pimentynyt ja jostakin kumman syystä peti yhä kutsui viettelevästi puoleensa. Niinpä sammuimme molemmat kuin saunalyhdyt ja jouluaaton yöhön ammutut raketit korkeintaan hetkellisesti herättivät syvästä unesta.

Lauantaina luvassa on joulun gaalaillallinen hotellilla ja sunnuntaina lähdemme illaksi ja yöksi risteilemään asuntolaivalla Chapora-joelle.

Joten Merry Christmas! Täällä sitä samaa nyt hoetaan kaikkialla ympärillämme olipa lausuja sitten hindu, kristitty tai vaikkapa pakana!

Toimii kuin intialaisen junan vessa!

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 30 astetta, Lomafiilis 108%.

Loma on valitettavasti kääntynyt siihen vaiheeseen, että päiviä täällä perillä Goalla on jo takana enemmän kuin lomailua edessä. Tässä vaiheessa lomaa voisikin oikeastaan yrittää tehdä eräänlaista välitilintarkastusta ja yrittää tiivistää tähän astista lomaa jonkinlaiseen pakettiin.

Ensimmäisen viikon aikana olemme nähneet jo muutamat Intian monista kasvoista. Intialla on kuitenkin niin monenlaista tarjottavaa, ettei tällaisella lyhyellä lomalla pääse näkemään, kuin vain pienen pinnallisen vilauksen tästä maasta. Goa on tarjonnut annoksen sitä länsimaisempaa Intiaa ja uskoisin, että monelle kanarian kävijälle on siinäkin ensihätään aika paljon sulattelemista. Matka Karnatakaan taas oli hyppy toisenlaiseen maailmaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin kauas taaksepäin. Paluu tänne Goalle oli miltei kuin olisi palannut takaisin nykyaikaan jostakin tuhannen ja yhden yön satujen menneisyydestä.

Tänne tullessa oppaamme kehottivat meitä unohtamaan kaikki aiemmin käymämme paikat ja suhtautumaan Intiaan ns. avoimin mielin. Intiaa ei kuulemma kannata verrata mihinkään muuhun maahan, vaan se on ihan oma maailmansa. Itse asiassa Karnatakan osavaltio mainostaa itseään sloganilla: yksi valtio, monta maailmaa. Väistämättä tulee kuitenkin vertailtua eri maiden kulttuuria, ihmisiä ja luontoa ja siinä vertailussa Intia kyllä ottaa oman omituisen paikkansa. Likaista täällä tosiaankin on, joten hygieniafriikille matka tänne saattaa olla suuremman luokan kauhukokemus. Mutta ainakin meille on käynyt niin, että muutaman hetken jälkeen kaduilla ja ympäristössä lojuvaa ihmisjätettä, roskaa ja kuolleita eläimiä ei enää oikeastaan huomaakaan, vaan huomio kiinnittyy ihan muualle. Ihmisten iloisuus, avuliaisuus ja aitous hurmaa erikoisella tavalla ja katse alkaa löytämään uudenlaista kauneutta, erilaista mihin perinteisesti on tottunut. Liekö niin, että todellinen kauneus tarvitsee kaverikseen rumuuden ollakseen aitoa?

Tietynlainen shokkihoitokin tämä loma on tietysti ollut. Me suomalaisethan emme ole pahemmin tottuneet näkemään äärimmäistä kurjuutta, köyhyyttä ja kerjäläisiä, joten vaatii aikamoista päättäväisyyttää liikkua ns. aidossa Intiassa ilman, ettei sydämestä välillä vihlaisisi pahemman kerran. Lapset, vanhukset, rammat, jalattomat, kädettömät, sokeat, vammaiset, sairaat ja kyttyräselkäiset… Kerjäävää kättä tarjoavaa väkeä riittää jokapuolella ja pyytäviä käsiä ojentuu kohti länsimaista matkailijaa varsinkin tuolla Goan ulkopuolella. Jos jokaiselle kerjäläiselle alkaisi aukomaan lompakkoa, niin matkakassa ei kovin kauaa kestäisi.

Lievää shokkihoitoa on ollut tietysti myös junamatka Kalkutta-Expressin kyydissä. Matka oli itselleni ehkä helpompi kuin Jaanalle, joka oli jo ennen junan lähtöä päättänyt, ettei aio astua jalallakaan vaunujen vessoihin. Joka vaunusssa oli muutama käymälä, joten itse sain kevyemmät asiat hoidettua suuremmitta ongelmitta, mitä nyt käsidesiä kului puolisen pulloa vessareissua kohden. Mutta sitkeästi Jaanakin matkan taittoi kahdeksan tunnin koettelemuksesta huolimatta ja oli huomattavan helpottunut päästyään molemmissa päissä hotellille. Laitan oheen kuvan siitä toisesta vessatyypistä, mitä junassa oli tarjottavana. Toisenlaisissa vessoissa oli jopa porsliinipytty, mutta itse en myöskään olisi sille pytylle kyllä laskenut omaa ahteriani edes suuresta rahasta! Täällä tosin tavara huilaa pytyistäkin aika hulpakkaasti, koska näillä keleillä ei ole Suomen kaltaisia jäätymisongelmia. :)

Junamatkan aikana tuli tietysti nälkä, joten jotainhan sitä oli syötävä. Päätimme olla rohkeita ja tilasimme junassa kiertelevältä kauppiaalta molempiin suuntiin kulkiessamme Biryani-annokset, jotka eivät todellakaan olleet hinnankirossa. Noin 70 sentillä saimme maukkaan ja tulisen riisiannoksen, minkä voimin jaksoimme istua nuo puuduttavat tunnit molempiin suuntiin. Saapa nähdä minkälaisen alkueläimen tuolta junanruoasta saamme, mutta ei tuollaista kahdeksan tunnin helteistä junamatkaa oikein jaksa pelkkien perunalastujenkaan voimin taittaa? Olimme tosin ostaneet paikallista vahvaa vatsalääkeantibioottia mukaan siltä varalta, että bakteeri iskisi Hampin reissun aikana. Muutenkin, kun olemme maassa, missä ruoka on järkyttävän hyvää ja maukasta, olisi mielestämme hullua jättää moni elämys kokematta. Ruoasta voi yleensäkin todeta sen, että täällä se kyllä muodostaa todella ison osan lomanautinnosta ja melkein kaikkea jäätelöt ja vihannekset mukaan laskien olemme syöneet, eikä ainakaan vielä ole intialainen vatsatauti ehtinyt iskeä. Joten kop, kop! Toivottavasti loppuaikakin menee samaan malliin ja saamme nauttia koko lomasta ilman vatsatautia!

Junamatka tarjosi myös muunlaista epämielyttävyyttä herkemmälle mielelle. Menomatkan aikana Goalta Hospetiin junavaunut olivat yllättävän siistissä kunnossa siihen nähden kun ottaa huomioon missä maassa nyt ollaan. Tuo johtui tietysti siitä, että nousimme junaan heti toiselta asemalta sen lähdön jälkeen, missä se oli lähtiessä siivottu ja myrkytetty. Paluumatkalla tilanne taas oli aivan toinen. Juttelimme samassa looshissa istuvan kaverin kanssa, joka oli viettänyt junassa jo kaksi yötä ja kolmas päivä oli jo pitkällä. Junamatka Kalkutasta Goalle kestää siis noin kolme vuorokautta ja nämä intialaiset nimittävät junaa koomisesti Expressiksi!

Kolmen päivän aikana junaan oli kertynyt aikamoinen määrä roskaa ja jätettä, mikä tuntuu oudolta, sillä useimmat näkemämme ihmiset nakkelivat roskansa täysin pokkana ulos junan ikkunoista. Tuo tietysti näkyy komeana jätevanana kiskojen ympäristössä ja kiskojen välissä tietysti kulkee ihmissontavana. Parempi kuitenkin niin, kuin että kaikki tuo olisi junan sisällä. Mutta lattioilla lojuvat ruoka- ja muut jätteet houkuttelevat paikalle myös hyönteisiä, joten koetimme yksinkertaisesti pitää pokan naamalla ja nauttia junamatkailusta, vaikka seinillä, pöydillä ja tasoilla vilistävät torakat hieman matkustusmukavuuttamme laskivatkin. Urheasti Jaanakin veteli unia junan penkillä, mutta ei halunnut jostain syystä kuulla minun kertovan tarkkaa tietoa siitä missä kohti torakat milloinkin vilistivät menemään.

Nyt olemme siis asettuneet mukavasti takaisin hotelliimme Goalle. Annos aitoa Intiaa riitti tälle kertaa. Jätämme loppureissun osalta aidon Intian ihan suosiolla reppumatkailijoitten leikkikentäksi. Mukavuus ja tietty tasokkuuskin kuuluvat elämysten ohessa hyvään lomaan. Tänään voisimme käydä katsomassa ovatko uudet silmälasini valmiit. Samalla voimme hakea tilaukseen laittamani silkkipaidat räätäliltä. Sama räätäli, joka hienosti vaihtoi nahkaliivien sisävuoren uuteen 15 eurolla, lupasi tehdä minulle 6 kpl silkkipaitoja alle 60 eurolla. Alle kymppi räätälin valmistamasta mittatilauspaidasta ei ole mielestäni paha hinta, joten onpahan jotain uutta ja siistiä päällepantavaa jouluillalliselle.

Hyvää joulua kaikille! Meillä loma jatkuu ja homma toimii kuin intialaisen junan vessa!

Nähtävyyksillä vai nähtävyytenä?

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 29 astetta, Lomafiilis 111%.

Jees! Ollaan juuri saavuttu takaisin Goalle Hampin reissulta. Aitoa Intiaa tuli kerralla kunnon rautaisannos. Olo on mellevän muikea ja reissu oli mahtava! Jotkut päivät elämässä jäävät vaan paremmin mieleen kuin toiset. Eilisen päivän ja oikeastaan koko Hampin reissun tulemme Jaanan kanssa muistamaan varmasti niin kauan kun jonkinlaisia muistijälkiä yleensäkään löytyy aivojen sokkeloista.

Keskiviikkona meillä oli aikainen herätys jo kello kuuden aikaan, jotta ehdimme ajoissa aamiaiselle ja hyvissä ajoin ennen kuumuutta kiertelemään Hampin muinaiskaupungin raunioita. En tiedä onko monikaan Suomessa edes kuullut paikasta nimeltä Hampi, mutta joskus satoja vuosia sitten keskellä Intiaa sijaitsi yksi silloisen maailman suurimmista metropoleista, joka toimi Viayanagara-kuningaskunnan pääkaupunkina. Viayanagara-valtakunta ulotti mahtinsa parhaimmillaan pohjois-Intiasta nykyisen Pakistanin seuduilta osaan Sri Lankaa saakka. Valtakuntaa hallitsevat kuninkaat rakensivat 1200-1500 luvun välisenä aikana Hampiin loistokkaan pääkaupungin, jossa upeat temppelit, kastelujärjestelmät ja kauppapaikat muodostivat elämää kuhisevan keskuksen. Metropoli kukoisti aikansa, kunnes muslimiarmeijat tuhosivat kaupungin totaalisesti ja sen annettiin hautautua kirjaimellisesti maan alle.

Hampi sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Hospetin kaupungista, missä hotellimme oli ja minne lähin julkinen kulkuvälinen eli Intian rautatiet kuljettavat väkeä. Tiesittekö muuten, että maailman suurin työnantaja lienee juuri Intian rautatiet? Moniko työnantaja voi sen enempää henkseleitä paukuttelematta todeta, että meillä on yli miljoona työntekijää palveluksessamme?

Hieman eristynyt sijainti lienee pitänyt Hampin myös suojassa suurelta julkisuudelta, sillä paikka nousi jonkinlaiseen tietoisuuteen länsimaissakin vasta 1800-luvun lopulla, kun englantilainen upseeri sattumalta osui paikalle kameran kanssa ja otti muutamia valokuvia erikoisesta louhikkoisesta rauniokaupungista, jotka kuvat vei sitten Lontooseen muiden hämmästeltäväksi. Hampin maisemia voi parhaiten kuvailla siten, että kuvittelee itsensä keskelle Kivisten ja Sorasten elokuvalavasteita. Sinänsä vertaus ei mene kovinkaan metsään, sillä todellisuudessakin osa kyseisen elokuvan taustamaisemista on kuvattu juuri Hampissa. Suunnattomat kivenjärkäleet reunustavat kumpuilevaa kalliomaisemaa ja siellä täällä kallioiden keskellä kohoaa temppeleiden ja muiden rakennusten eri tavalla säilyneitä raunioita. Osa rakennuksista on kunnostettu entisöimällä, mutta suurin osa on lähes siinä kunnossa mihin ne jäivät muslimivalloittajien tuhon jälkeen. Joitakin rakennuksia on kaivettu esiin maan alta niinkin vasta kuin 1980-luvun lopulla ja paikalliset argeologit väittävätkin, että tähän päivään mennessä esille on onnistuttu kaivamaan vasta noin reilut puolet alueen mahtavista jäännöksistä.

Keskiviikon retkipäivä muodostui siis tuhdista annoksesta historiaa, kulttuuria ja uskontoa. Jotkut enemmän rantabaareissa ja aurinkotuoleissa viihtyvät ovat joskus koettaneet vakuuttaa meille, että kun on kerran käynyt yksillä muinaisilla raunioilla, on muka nähnyt ne kaikki: "samanlaisia ne vanhat kivikasat on joka paikassa!" Kuinka paljon tuolla asenteella menettääkään? Toisaalta, jokainen taaplaa kuitenkin tyylillään ja onhan se baarielämäkin kulttuuriantia! ;)

Kamputseassa aiemmin näkemämme Ankor Wat ja Intian Hampi ovat siis monessakin mielessä hyvin samakaltaisia paikkoja. Ensinnäkin molemmat olivat omien aikojensa suurkaupunkeja, joissa kehitys ja kulttuuri oli paljon edellä esimerkiksi keski-aikaisen pimeää Eurooppaa. Molemmat ovat myös nykyään perustellusti Unescon maailmanperintökohteita, mikä jo yksinään kertoo paljon niiden merkityksesta ihmiskunnan kehitykselle. Hampin kaltaiset paikat saavat ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja samalla ihmettelemään sitä, kuinka kehittynyttä tekniikka noina päivinä on ollut. Inkojen, Mayojen, Khmerien ja Viayanagar-kansojen hallussa on ollut esimerkiksi sellaista kivirakentamisen osaamista, mitä ei tänä päivänäkään hallita laisinkaan. Raunioilla näki helposti, mikä osa oli alkuperäistä kivirakentamista ja mikä entisöityä, koska alkuperäisten suunnattomien kivien väliin olisi tuskin saanut hiustakaan mahtumaan väliin, mutta entisöidyt kivet oli lyöty paikalleen suuriin väleihin läiskityn laastin avulla!

Erääsen erikoiseen asiaan törmäsimme miltei heti, kun saavuimme Hampin alueelle. Vaikka Hampi onkin nykyään jo suositumpi matkailukohde Intiassa kuin Taj Mahal, jota myös Intian kruununjalokiveksi kutsutaan, ei sitä kyllä välttämättä tuolla raunioilla huomaa. Muutamien muiden paikalla olleiden länsimäisten tulleiden turistien lisäksi (enimmäkseen naapurimaastamme Venäjältä) paikalla parveili lähinnä intialaisia matkailijoita. Suurin osa noista matkailijoista oli eri puolilta Intiaa tulleita koululaisia. Oudointa olikin se, että kun itse yritimme tutustua vaikuttavan historiallisen ympäristön nähtävyyksiin, jouduimme lopulta itse nähtävyyksiksi. Oppaamme kertoikin meille, että monet ympäri Intiaa maaseudulta tulleista lapsista ja nuorista eivät ole koskaan aiemmin nähnyt vaaleaihoisia ihmisiä, joten lähes jokaisella rauniolla jouduimme lasten ja koululaisten piirittämiksi. Koululaisia eivät rauniot tuntuneet kiinnostavan laisinkaan, vaan he keskittyivät kyselemään meiltä nimiämme ja rohkeimmat halusivat jopa puristaa käsiämme. Muutaman temppelin jälkeen aloimme jo tottua siihen, että olimme paikalla oleville lapsille suurempi ihmetyksen aihe kuin nuo Unescon suojelemat rauniot, joten aluksi vedimme kättely- ja moikkailushown ja sitten pääsimme keskittymään itse asiaan eli temppeleihin ja raunioihin.

Ohessa on muutama kuva tuolta keskiviikon kellon ympäri kestäneeltä kierrokselta. Tästä voi astua myös keskelle Vijaya Vittalan temppelin pihamaata panoraamaan. Päivän aikana tuli varmasti käveltyä hurja määrä kilometrejä ja kapuiltua satoja portaita ylös ja alas. Komeasti me lopulta jaksoimme koko päivän rahjustaa ympäri aluetta ja olo illalla oli erittäin väsynyt, mutta samalla todella tyytyväinen. Hotellilla nautittujen huipputulisten, mutta käsittämättömän upeiden Hyperabad chicken-annosten jälkeen uni kutsui eikä tarvinnut muuta miettiä.

Alla myös video, josta saa ehkä pienen välähdyksen millaista kyyti ja meininki oli intialaisessa toisen luokan vaunussa Kalkutta-expressin kyydissä. Elämämme junamatka monessa mielessä!



Tarinaa tuolta Hampista riittäisi vaikka romaaniksi saakka, mutta tässä tuli varmaan tärkeimmät. Huomenna laitan vielä pieniä väläyksiä paluumatkalta Goalle, mutta muuten lienee aika siirtyä joulun viettoon täälläkin. Paljoa ei oikeastaan edes puutu: Hampissa näimme jo paimenia lampaineen ja karitsoineen sekä karjasuojan eli "heinillä härkien kaukalon" erittäin autenttisessa ympäristössä. Tähtikin loistaa taivaalla kirkkaammin kuin koskaan kotimaassa. Junassa takaisin Goalle sokea kerjäläinen soitti huuliharpullaa laulua "Jouluyö, juhlayö". Tämän oudommaksi joulu tästä enää tuskin voi tulla!

Mukavia kinkunpaistokelejä kotimaahan. Me grillaamme läskejä täällä :)

Jos Intia tästä aidommaksi muuttuu…

Hospet, Karnataka, Intia. Lämpötila 28 astetta, Lomafiilis 107%.

Tässä tulee pikainen matkapäiväkirjapäivitys kökköisten nettiyhteysten päästä keskeltä Intiaa Hospetin kaupungista. Kirjottelen enemmän paremmalla ajalla, kunhan pääsemme sutjakampien yhteyksien päähän.

Monesti kuulee esimerkiksi reppumatkaajien tai muuten vaan omaa tapaansa matkailla korostavien moittivan, että jos on käynyt Goalla, ei ole oikeastaan käynyt Intiassa lainkaan. Sen verran länsimaistunutta ja kehittynyttä meno tuolla Portugalin entisessä kaukomaakunnassa kuulemma on. Täällä Hospetissa noita reppumatkailijoita taas toki näkee muutamia, mutta toden totta täällä ei todellakaan ole samanlaista turistimeininkiä kuin Goalla. Nyt ollaan ilmeisesti aidossa Intiassa monessakin mielessä?

Olipa miten oli. Tämän enempää aidompaa Intiaa ainakaan me emme kaipaa. Junamatka tänne oli kokemus sinänsä. Kahdeksan tuntia keskellä kaikenkirjavaa intialaista arkipäivää on aikamoinen kulttuurishokki länsimaiseen menoon tottuneelle. Hengissä tuostakin selvittiin ja oikeastaan aika komeasti.

Ensimmäisen kerran elämässämme yövymme hotellissa, jossa on hiirenloukut. Kaduilla kulkiessaan valkoihoinen aiheuttaa hämmennystä, koska paikalliset ihmiset eivät ole yleensä nähneet näin vaaleita ihmisiä monestikaan. Valokuvaaminen aiheuttaa toisinaan hämmennystä ja joidenkin kohdalla jopa vihaa: täällä monet uskovat yhä, että jos ottaa ihmisestä kuvan, vangitsee samalla tämän sielun. Voi, kun tietäisivät mitä aion tehdä noilla kaikilla sieluilla, mitä tällä reissulla on muistikortille tarttunut?

JA HOLY COW! Täällä vasta tajuaa kuinka tärkeässä asemassa lehmä, joki tai joku muu meille tavallinen asia voi olla uskonnollisessa mielessä. Matkalle tänne ohitimme joen, jossa näkyi tuhansia ihmisiä rukoilemassa jumalia ihan vaan sen takia, että nyt sattuu olemaan vuoden pimein päivä. Tämä päivä on siis ollut varsinaista tunteiden, kokemusten ja elämysten ilotulitusta. Laitan oheen kuitenkin muutaman kuva, jotta saatte edes pienen väläyksen siitä, mitä olemme tänään nähneet ja kokeneet. Videota on turha edes yrittää siirtää, mutta kunhan Goalle päästään takaisin, niin sitten laitan myös elävää kuvaa vielä eläväisemmästä intialaisesta meiningistä! Kuvatekstejäkään en ala kirjoittelemaan tähän hätään. Puhukoon kuvat puolestaan!

Hyvää yötä! Huomenna meitä odottaa Hampin muinaiset temppelialueet.