Panjim, Goa, Intia. Lämpötila 36 astetta, Lomafiilis 112%.
Intian lomamme alkaa vähitellen kääntyä kohti viimeisiä lomapäiviä, joten aloimme jo vähän huolestuneina miettimään tuliaisostoksien kohtaloa. Tänne lähtiessämme tulimme luvanneeksi, että kotiinpalatessa mukana olisi muutamia mukavia joululahjoja läheisimmille ihmisille. Niinpä tiistain ohjelmaksi päätimme hypätä taksin kyytiin ja yhdistää päivän teemaan sekä shoppailua Goan valtion pääkaupungissa Panjimissa että myös pientä nähtävyyksien katselua vanhassa Goassa jokivarren merenpuoleisessa reunassa.
Hotellin edessä sovimme uuden kuskin kanssa reissun hinnaksi 1100 rupiaa ja hyppäsimme autoon. Vajaan tunnin päästä olimme jo Panjimin keskustassa ja marssimme sisään Bombay Bazaar -nimiseen ostoskeskukseen, missä aloitimme sopivien tuliaisten etsinnän. Palvelu pelasi uskomattoman alttiisti ja hetken päästä talsimme ison vaatekasan kanssa kohti kassaa. Kun farkkujen hinta on lähtien 15 euron tietämiltä tai komeista paidoista tarvitsee maksaa vain muutaman euron, niin jostakin kumman syystä tällaiselle harkitsevaisemmallekin ostajalle iskee "Sulo Wilen"-kompleksi. Pitäähän sitä ostaa, kun saa niin "halavalla"! Päätimme ostaa pakollisten pojille tuotavien vaatteiden lisäksi myös itsellemme jotain vaatteita, joten ihmetellä pitää, miten nuo kaikki saadaan mahdutettua matkalaukkuihin? Joustavaan palveluun kuului myös farkkujen lahkeiden lyhennyttäminen sopiviksi samaan hintaan, joten nyt on myös meillä molemmilla uusia farkkuja talven kinoksissa kahlattaviksi.
Farkkujen lahkeiden lyhennyttämiseen kuluvan kolmen vartin ajaksi Jaana päätti mennä ostarin viereiseen kampaamoliikkeeseen leikkauttamaan hiuksensa. Tuollainen leikkaus ei täällä kovin kauheita kustanna, joten tässäpä siis pientä vinkkiä esim. Ouluun Hiusmaaken porukalle: olisiko hinnoissa tarkistamisen varaa, kun täällä saa naisten hiusten pesun, hiuspohjan hieronnan, leikkauksen ja muotoilun vieläpä Kerastasen tuotteilla hintaan 7,84 euroa? :)
Jaanan ollessa kampaajalla kävin itse kuljailemassa pitkin Panjimin keskustan läheisiä seutuja ja osuin sattumalta kadulla töitään tekevän kengän korjaajan pakeille. Mies ompeli käsin hieman irvottaneen sandaalini uuteen uskoon ja uskoisin, että taas noilla kengillä on edessään paljon uusia kilometrejä. Samoilla nurkilla törmäsin oheisen kuvan kaltaiseen todelliseen intilaiseen kaunottareen, minkä muotoja ainakin motoristeiksi itsensä tunnistavat saattavat arvostaa?
Päivä Panjimissa oli todella kuuma ja ihmettelimmekin yhdessä sitä, kuinka meillä molemmilla tuntui olevan koko ajan puhti pois ja janokaan ei tuntunut hellittävän hetkeksikään. Syykin selvisi, kun taksikuskimme kertoi, että mittari oli noussut puolen päivän jälkeen jo lukemiin 36 astetta, joten en enää ihmetellyt sitä, miksi mieli teki koko ajan varjoon tai ilmastoituihin sisätiloihin.
Ennen paluuta Bagan suuntaan kävimme tutustumassa pikaisesti vanhan Goan nähtävyyksiin, mutta hehkuvassa kuumuudessa emme kovin kauaa jaksaneet kirkkoja ja pyhinjäännöksiä ihmetellä.
Kotimatkalla pysähdyimme erääseen mattoliikkeeseen katselemaan kashmiriläisiä käsinsolmittuja itämaisia mattoja, mutta totesimme harmiksemme, että lomabudjetti olisi alkanut huutamaan pahemman kerran hoosiannaa, jos olisimme tosissaan ryhtyneet kaupantekoon. Niinpä palasimme ilman lentäviä mattoja, mutta kassit täynnä vaatteita takaisin hotellille, missä nautimme myöhäiset lounaat.
Nyt ollaan taas siinä vaihessa lomaa, että intialainen eväs on alkanut hieman tökkiä meillä molemmilla ja niinpä päätimme tilata kunnon turistityyliin pizzat, joita sitten mussuttelimme tyytyväisiä nassuihimme Kingfisher-oluen kyydittäminä. Tällä lomalla, niinkuin kaikilla lomilla aiemminkin, tulee jossakin vaiheessa reissua se hetki, jolloin paikallinen eväs alkaa potkia kurkussa takaisin päin ja mieli kaipaa jo muutakin ruokaa. Ensimmäiset merkit olivat tällä reissulla ilmassa jo tuolla Chapora-joen risteilyllä, missä yhdessä Johnnyn ja Ewan kanssa kunnon skandinaaviseen tyyliin jo vähän kaipailimme tuhteja annoksia potatismoosia ja köttbullareita :)
Ohessa muuten vielä panoraama tuolta Chapora-joelta. Nyt kun tuota itse katselee jälkeenpäin, tulee ihmetelleksi, miten kummassa sain tuon yleensä kuvattua ilman, etten mosahtanut veteen krokotiilien kaveriksi, sen verran kapea tuo keula oli?
Tänä iltana voisi vielä viettää vähän loman päättäjäisiä. Pöydällä on vielä hieman rommia ja kylmää colaakin löytyy jääkaapista. Jos vaikka kävisi kylänpinnassa menoa ja meininkiä katsastelemassa. Huomenna voi sitten röhnöttää illan rankaisemaa ruhoa uima-altaalla ja antaa auringon lämmittää luita. Lähtö kotimaahan on vasta torstai-iltana, joten vielä voi täysillä hetken aikaa nauttia Intian lämmöstä, eksotiikasta ja valosta.
Kiitos matkakertomuksestanne. Hyvää tarinointia ja hyviä kuvia. On ollut mukava nostattaa omaa matkakuumetta lukemalla teidän ilmeisen onnistuneesta reissusta. Samoille paikoille tulemme reilun kuukauden päästä. Mukavaa loppulomaa!
VastaaPoista