Hurriganesteippiä ja hullua liikennettä

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 27 astetta, Lomafiilis 96%.

Keskiviikko-iltana Oulusta Golden Air-yhtiön kyytin hypättyämme alkoi viimein matkamme kohti aurinkoa ja lämpöä. Liittymälennot Helsingistä Goalle lähtevälle lennolle olimme varanneet Blue1-yhtiöltä, mutta nykyisen alihankintaketjutuksen tyyliin SAS:in tytäryhtiö oli taas ostanut varsinaisen lennättämisen naapurimaan vuokralentoyhtiön potkuriturbiinikoneella. Etuna tuossa hommassa on tietysti monesti edullisempi lipun hinta, mutta toisinaan näissä ketjutuksissa tahtoo jäädä myös se laatu jonnekin matkalle. Niinpä mekin saimme nauttia varsin kuivasta kyydistä Oulu-Helsinki välillä, koska koneen lämminvesijärjestelmä oli mennyt jossain vaiheessa epäkuntoon. Kahvia ei siis ollut luvassa eikä muitakaan lämpimiä juomia, mutta onneksi lento ei lopultakaan venynyt kovin paljon alkuperäisestä puolestatoista tunnista Helsingin yllä tapahtuneesta pienestä kiertelystä huolimatta. Jo Lahden yllä koneen kapteeni nimittäin ilmoitti Helsingissä olevan niin huonon sään, että kentän sulkemisen vuoksia joudumme jonoon muiden laskeutumista odottavien koneiden kanssa. Samalla hän myös ilmoitti, että jos jonotus venyy hiemankaan pidemmäksi, joudumme mahdollisesti laskeutumaan Helsingin sijaan joko Tampereelle tai Turkuun. Tuossa vaiheessa ei siis paljon naurattanut ajatus mahdollisesta yöllisestä taksikyydistä kohti Helsinkiä ja mahdollisesta myöhästymisestä Goan lennolta.

Onneksi sää kuitenkin lentokapteenin ilmoituksen jälkeen alkoi paranemaan hyvin nopeasti ja pääsimme lopulta laskeutumaan vain noin vartin myöhässä. Niinpä ehdimme notkumaan yöksi Helsingin lentoasemalle odottaaman sitä, että saisimme lunastettua passimme matkanjärjestäjältä. Muutaman tunnin torkahtelun ja horrostelun jälkeen onneksi Tjäreborgin palvelupiste avautui ja saimme viimein passit viisumien kera käsiimme ja pääsimme check iniin ja kansainväliselle puolelle. Loppuyö kansainvälisellä puolella sujuikin huomattavasti rennommin, sillä ravintolapenkkien sijaan pääsimme makoilemaan suorastaan reporankoina täysin makuuasennossa koneen portilla olevissa lepotuoleissa.

Lento kohti Ahmedabadia lähti hienosti aikataulun mukaisesti ja matkakin sujui varsin kohtuullisesti huolimatta täyteen sullotusta charter-koneesta. Meikäläisen matkustusmukavuutta luonnollisesti edesauttoi etukäteen varaamani lisämaksullinen hätäuloskäytävän läheisyydessä oleva istumapaikka, jossa sain runsaan polvitilan takia jalat tarvittaessa vaikka suoriksi. Eipä Jaanakaan tuntunut oloaan pahemmin valittelevan ja niinpä ruoka- ja juomatarjoiluja lukuunottamatta nukuimme suurimman osan vajaan seitsemän tunnin lennosta ennen välilaskua.

Välilaskussa Finnairin Boeing-koneen runsaat käyttötunnit alkoivat paljastumaan, sillä samalla hetkellä, kun koneen pyörät koskettivat Ahmedabadin kentän pintaa, rytkähti edessä olevan penkkirivin yläpuolella oleva meille tarkoitettu televisioruutu kattopaneeleineen ja johtonivaskoineen alas kohti edessä istuvien päitä, Onneksi johdot tai jokin muu esti sen, ettei näyttö aivan yltänyt lyömään matkustajia päähän, joten edessämme istunut nainen, jonka yläpuolella näyttöruutu muutaman sentin päässä heilui ei edes huomannut koko rysäystä ennen kuin alkoi ihmettelemään miksi meikäläisen kädet heiluivat hänen yläpuolellaan. Kannattelin nimittäin kattopaneelia käsilläni loppurullauksen ajan ja lopulta vauhdin hidastuttua painoin tilanteen huomanneiden lentoemäntien kehotuksesta paneelin takaisin kattoon, jonne se jäikin hieman irvistellen paikalleen. Kommentoin aitiopaikalta tilannetta seuranneille lentoemännille kattopaneelin korjauksesta ja mainitsin ihan vitsinä, että kai heiltä nyt jonkinlaista eristysnauhaa löytyy, jolla tuo saadaan loppulennon ajaksi kiinni.

Ahmedabadin välilasku tarjosi lievien sydämentykytysten lisäksi myös pienoisen positiiisen yllätyksen. Aiempien reissujen perusteella olimme tottuneet nuhruisen vanhaan ja rapistuneeseen pieneen lentokenttärakennukseen, mutta yllätykseksemme meidät ohjattiinkiin vasta valmistuneeseen isoon terminaaliin. Nuhruisuus oli toki uudessakin rakennuksessa tallella, liekö kuuluu ihan intialaiseen rakennuskulttuuriin, mutta muuten puitteet olivat huomattavasti kohentuneet. Edellisillä kerroilla Jaanalla oli vessareissuilla tehnyt tiukkaa astua edes sisään perinteisiin reikä lattiassa -vessoihin, mutta nyt kentältä löytyi liki länsimaisen standardin mukaiset käymälät. Pysähdys tuolla Ahmedabadissa ei kovin kauaa kestä ja lähinnä se tälläkin kertaa oli kävely läpi tyhjän suunnattoman terminaalin. Missähän lieneät kaikki muut lentomatkustajat olleet, koska olimme ainoita näkemiäni kulkijoita?

Paikalliset kauppiaat yrittivät päästä luonnollisesti rahastamaan nälkäisiä tai janoisia matkailijoita. Pojilla oli odotushallissa myyntikärryt, joista suomalaiset pääsivät ostamaan virvoitusjuomia, perunalastuja ja olutta varsin suolaiseen hintaan. Minusta 5 euroa Pringles-putkilosta Intiassa kuulostaa aikamoiselta kiskomiselta, mutta toisaalta eihän se hölmö ole joka pyytää, vaan se joka maksaa? Myyjä koetti vakuuttaa minulle useampaan kertaan, että hänen myymissään kaljatölkeissä oleva tavara on "seven prosent alcohol", mutta joutui myöntämään lopulta valheensa, kun tavasin hänelle kaupittelemansa oluttölkin kyljestä tekstin "non alcoholic beer". Aika moneen suomalaiseen valheet saattoivat upotakin, sillä huomasin muutaman samassa kyydissä tulleen irvistelevän ensimmäisen huikan jälkeen varsin tyytymättömän näköisenä ja puistelevan päätänsä. Itse satuin tietämää etukäteen sen triviaalitiedon, että Ahmedabadhan on kaupunki, jossa Gandhin perintönä ei alkoholia saa myydä muille kuin passiin merkityille erikoisluvan saaneille henkilöille, johon sakkiin harva meistäkään taitaa kuulua.

Vajaan tunnin tankkaustauon jälkeen pääsimme takaisin koneeseen ja matka saattoi jatkua uuden miehistön kanssa kohti Goaa. Edellinen miehistö oli ilmeisesti unohtanut mainita katosta pudonneesta näyttöpaneelista, emmekä mekään muistaneet koko asiaa ennen kuin olimme päässeet takaisin ilmaan. Uudet lentoemännät päättivät kuitenkin asiasta kuultuaan ja irvistävän panelin nähtyään lopulta toimia ja kaivoivat kätköistään ison rullan ilmastointiteippiä. Hurriganes-, roudarin- tai jeesusteippi, rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta niinpä on myös käyttötarkoitusta. Tällä kerralla sitä käytettiin onnistuneesti lentokoneen korjaamiseen, joten ei minun aiemmin laukomani vitsi kovinkaan kauas totuudesta lopulta osunut :)

Tunnin ja vartin lennon jälkeen laskeuduimme lopulta määränpäähän Goaan keskellä pimeyttä ja pienen odottelun jälkeen saimme rahdattua laukutkin kohti ulkopuolella odottelevaa bussikuljetusta. Porukkaa tuntui olevan kentällä kuin pipoa ja joka toinen oli tyrkyttämässä itseään laukun kantajaksi. Pidimme kuitenkin tiukasti laukut omissa käsissämme ja siitäkin huolimatta muutama nuori mies tuli käsi ojossa vaatimaan muka paria euroa siitä, että olivat niin avuliaita.

Pikkubussi, jolla Tjäreborg oli kuljetuksen järjestänyt oli kyllä ala-arvoisen ahdas ja ilmastointi oli ainoastaan ikkunoiden varassa. Osa matkalaukuista nakeltiin bussin katolle ja niinpä pääsimme lopulta liikkeelle intialaisille kaduille. Jo muutaman minuutin sisällä saimme kokea minkälaista hullunmyllyä meno intialaisessa liikennevirrassa on. Ehkä liikennevirran sijasta olisikin parempi puhua kaaoksesta, jossa jostakin kummasta huolimatta ei kuitenkaan kaikki kuole heti. Ohituksia oikealta ja vasemmalta. Isompi, rohkeampi tai suuremmalla voluumilla tööttävä ajaa ensin ja aremmat jäävät jalkoihin. Huima ensikokemus siis lyhyen vajaan tunnin ajomatkan aikana ja hyvä tervetuliaistoivotus toisenlaiseen todellisuuteen!

Hotellimme Nazri Resort vaikutti varsinkin illan pimeydessä saapuessamme viihtyisältä paikalta, mutta sen verran väsyneitä olimme kentällä notkutun yön ja raskaan lentopäivän jälkeen, että päätimme tilata huonepalvelusta ruoat huoneeseen ja painua aika pikaisesti pehkuihin. Jätimme lähistöön tutustumisen suosiolla seuraavaan päivään ja tyydyimme asettumaan taloksi mukavan kokoiseen ja viihtyisään hotellihuoneeseemme. Lämpötila illalla noin yhdentoista aikaan oli vielä reilusti kotimaisen helteen puolella eli noin 27 asteessa, joten oli melkoinen helpotus päästä riisumaan pitkät kalsarit pois ja siirtyä shortsikauteen seuraavaksi pariksi viikoksi. Syötyämme järkyttävän hyvämakuiset butter chicken ja chicken soup annokset olimme jo täysin vakuuttuneita, että seuraavien kahden viikon aikana luvassa on todennäköisesti aikamoista kulinaristista ilotulitusta, sillä jos hotellin huonepalvelun ruoka on noin hyvää, niin millaista on tarjolla kunnon ravintoloissa?

Siinäpä sitä on pientä alkua loman avauksesta. Huomenna aiomme mennä laittamaan silmälasitilauksen vetämään ja katsella vähän ympäristöä. Joten lisää on luvassa kunhan vauhtiin oikein päästään hyvin nukutun yön jälkeen. Nämä ensimmäiset valokuvatkin ovat pääasiassa koneessa kännykkäkameralla kuvattuja, joten on tosi mukava kaivaa kunnon kamera esiin. Tosin yllätyin itsekin kuinka hyviä kuvia tuolla Samsungin Galaxy S:llä oikeastaa saa (ei maksettu mainos).