Oulu, Suomi. Lämpötila -16 astetta. Lomafiilis 83%.
Loppuihan se lentoemäntien lakko viimeinkin ja jännitys vaikuttaisi nyt olevan ohi. Viimeisen viikon aikana meinasi alkaa jo vähän ahdistamaan lakkoilijoiden aiheuttama ylimääräinen epävarmuus siitä pääsemmekö ollenkaan matkaan Finnairin kyydillä. Onneksi riita saatiin sovittua ja nyt uskaltaa jo alkaa kaivamaan matkalaukkuja vintiltä esiin.
Kulunut viikko on muutenkin tarjonnut muutaman ylimääräisen sydämentykytyksen matkalle lähtöön liittyen. Alkuviikosta töistä kotiin palatessa löysin vanhemman koiramme keitiön lattialta muovi- ja pahvisilpun keskeltä ja sieltä riivittyjen pahvien keskeltä huomasin tekstin "Malarone". Lola-hurtta oli ruokaa etsiessään päättänyt tonkia keittiön pöytätasolta apteekin muovipussin, missä vasta hommaamamme malariakuurit odottelivat ottajaansa. Hetken aikaa ehdin jo ajatella, että jos koira ei kuole malariatablettien yliannostukseen, niin minä hoidan hurtan hengiltä omakätisesti loppuun saakka. Onneksi Lola oli tyytynyt repimään vain Malaronepakettien pahvit rikki, mutta oli jättänyt itse tabletit folioissaan koskemattomiksi. Niinpä korjailin tablettiliuskat talteen ja nostin ne hieman korkeammalle talteen. Joten säikähdyksella tuostakin selvittiin - olisi ollut aika paukku lähteä ostamaan uudestaan liki 180 euron tabletit kuolleesta koirasta puhumattakaan!
Valo alkaa täällä kotimaassa käydä aika vähiin, joten tuntuu tosi mukavalta päästä pian ympäristöön missä valoa ja sitä kautta värejäkin riittää kaamokseen verrattuna huimasti enemmän. Varsinkin valokuvauksen näkökulmasta on innostavaa taas päästä matkaan, mutta ei tämä kaamoskaan aivan mahdoton valokuvattavaksi ole. Niinpä päätin käydä lauantain jo kääntyessä iltaan kiertelemässä läheisen Oulujoen rannoilla kameran kanssa ja tallentaa muutaman kuvan juuri ennen pimeän tuloa niin sanotulla sinisellä hetkellä. Ohessa onkin muutama kuva tuolta pakkaskävelyltä. Noita kuvia voi muuten tässä uusimmassa matkapäiväkirjassa suurentaa isommaksi klikkaamalla ja kaikkia saman päivän kuvia pääsee katselemaan peräkkäin käyttämällä esim. nuolinäppäimiä tai klikkaamalla avautuvan kuvan oikeaa tai vasenta reunaa. Kokeilkaa ihmeessä, toimii mukavasti.
Pakkaskävelyllä kuvasin myös panoraaman Oulujokivarresta. Tästä klikkaamalla panoraama avautuu omaan ikkunaansa ja kuvassa voit liikkua haluamaasi suuntaan kursoria hiirellä liikuttamalla.
Nyt on viisainta kuitenkin lähteä saunaan luita lämmittelemään. Muutaman päivän päästä ei enää palele, mutta siihen saakka täytyy pysytellä lämpimänä kiukaan, sähköpattereiden ja pönttöuunin avulla. Huomenna aiomme kuitenkin alkaa pakkaamaan laukkuja ja katselemaan muutenkin vähän kamoja kasaan reissua varten. Matkalle lähtö lähestyy ja lomafiilis nousee. Vaikka tunnelma onkin vielä täällä kaamoksessa hieman sininen, niin kohti valoa ja värejä mennään kohta kovaa kyytiä siivet suhisten!
Upeita kuvia Jouni!
VastaaPoistaOikein lämpimää ja hauskaa joulua teille!
VastaaPoistaSekä tietty maukasta matkaa :)
Ei muutako kivaa reissua ja toivotaan kunnon seikkailua!
VastaaPoista