Toimii kuin intialaisen junan vessa!

Baga, Goa, Intia. Lämpötila 30 astetta, Lomafiilis 108%.

Loma on valitettavasti kääntynyt siihen vaiheeseen, että päiviä täällä perillä Goalla on jo takana enemmän kuin lomailua edessä. Tässä vaiheessa lomaa voisikin oikeastaan yrittää tehdä eräänlaista välitilintarkastusta ja yrittää tiivistää tähän astista lomaa jonkinlaiseen pakettiin.

Ensimmäisen viikon aikana olemme nähneet jo muutamat Intian monista kasvoista. Intialla on kuitenkin niin monenlaista tarjottavaa, ettei tällaisella lyhyellä lomalla pääse näkemään, kuin vain pienen pinnallisen vilauksen tästä maasta. Goa on tarjonnut annoksen sitä länsimaisempaa Intiaa ja uskoisin, että monelle kanarian kävijälle on siinäkin ensihätään aika paljon sulattelemista. Matka Karnatakaan taas oli hyppy toisenlaiseen maailmaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen jonnekin kauas taaksepäin. Paluu tänne Goalle oli miltei kuin olisi palannut takaisin nykyaikaan jostakin tuhannen ja yhden yön satujen menneisyydestä.

Tänne tullessa oppaamme kehottivat meitä unohtamaan kaikki aiemmin käymämme paikat ja suhtautumaan Intiaan ns. avoimin mielin. Intiaa ei kuulemma kannata verrata mihinkään muuhun maahan, vaan se on ihan oma maailmansa. Itse asiassa Karnatakan osavaltio mainostaa itseään sloganilla: yksi valtio, monta maailmaa. Väistämättä tulee kuitenkin vertailtua eri maiden kulttuuria, ihmisiä ja luontoa ja siinä vertailussa Intia kyllä ottaa oman omituisen paikkansa. Likaista täällä tosiaankin on, joten hygieniafriikille matka tänne saattaa olla suuremman luokan kauhukokemus. Mutta ainakin meille on käynyt niin, että muutaman hetken jälkeen kaduilla ja ympäristössä lojuvaa ihmisjätettä, roskaa ja kuolleita eläimiä ei enää oikeastaan huomaakaan, vaan huomio kiinnittyy ihan muualle. Ihmisten iloisuus, avuliaisuus ja aitous hurmaa erikoisella tavalla ja katse alkaa löytämään uudenlaista kauneutta, erilaista mihin perinteisesti on tottunut. Liekö niin, että todellinen kauneus tarvitsee kaverikseen rumuuden ollakseen aitoa?

Tietynlainen shokkihoitokin tämä loma on tietysti ollut. Me suomalaisethan emme ole pahemmin tottuneet näkemään äärimmäistä kurjuutta, köyhyyttä ja kerjäläisiä, joten vaatii aikamoista päättäväisyyttää liikkua ns. aidossa Intiassa ilman, ettei sydämestä välillä vihlaisisi pahemman kerran. Lapset, vanhukset, rammat, jalattomat, kädettömät, sokeat, vammaiset, sairaat ja kyttyräselkäiset… Kerjäävää kättä tarjoavaa väkeä riittää jokapuolella ja pyytäviä käsiä ojentuu kohti länsimaista matkailijaa varsinkin tuolla Goan ulkopuolella. Jos jokaiselle kerjäläiselle alkaisi aukomaan lompakkoa, niin matkakassa ei kovin kauaa kestäisi.

Lievää shokkihoitoa on ollut tietysti myös junamatka Kalkutta-Expressin kyydissä. Matka oli itselleni ehkä helpompi kuin Jaanalle, joka oli jo ennen junan lähtöä päättänyt, ettei aio astua jalallakaan vaunujen vessoihin. Joka vaunusssa oli muutama käymälä, joten itse sain kevyemmät asiat hoidettua suuremmitta ongelmitta, mitä nyt käsidesiä kului puolisen pulloa vessareissua kohden. Mutta sitkeästi Jaanakin matkan taittoi kahdeksan tunnin koettelemuksesta huolimatta ja oli huomattavan helpottunut päästyään molemmissa päissä hotellille. Laitan oheen kuvan siitä toisesta vessatyypistä, mitä junassa oli tarjottavana. Toisenlaisissa vessoissa oli jopa porsliinipytty, mutta itse en myöskään olisi sille pytylle kyllä laskenut omaa ahteriani edes suuresta rahasta! Täällä tosin tavara huilaa pytyistäkin aika hulpakkaasti, koska näillä keleillä ei ole Suomen kaltaisia jäätymisongelmia. :)

Junamatkan aikana tuli tietysti nälkä, joten jotainhan sitä oli syötävä. Päätimme olla rohkeita ja tilasimme junassa kiertelevältä kauppiaalta molempiin suuntiin kulkiessamme Biryani-annokset, jotka eivät todellakaan olleet hinnankirossa. Noin 70 sentillä saimme maukkaan ja tulisen riisiannoksen, minkä voimin jaksoimme istua nuo puuduttavat tunnit molempiin suuntiin. Saapa nähdä minkälaisen alkueläimen tuolta junanruoasta saamme, mutta ei tuollaista kahdeksan tunnin helteistä junamatkaa oikein jaksa pelkkien perunalastujenkaan voimin taittaa? Olimme tosin ostaneet paikallista vahvaa vatsalääkeantibioottia mukaan siltä varalta, että bakteeri iskisi Hampin reissun aikana. Muutenkin, kun olemme maassa, missä ruoka on järkyttävän hyvää ja maukasta, olisi mielestämme hullua jättää moni elämys kokematta. Ruoasta voi yleensäkin todeta sen, että täällä se kyllä muodostaa todella ison osan lomanautinnosta ja melkein kaikkea jäätelöt ja vihannekset mukaan laskien olemme syöneet, eikä ainakaan vielä ole intialainen vatsatauti ehtinyt iskeä. Joten kop, kop! Toivottavasti loppuaikakin menee samaan malliin ja saamme nauttia koko lomasta ilman vatsatautia!

Junamatka tarjosi myös muunlaista epämielyttävyyttä herkemmälle mielelle. Menomatkan aikana Goalta Hospetiin junavaunut olivat yllättävän siistissä kunnossa siihen nähden kun ottaa huomioon missä maassa nyt ollaan. Tuo johtui tietysti siitä, että nousimme junaan heti toiselta asemalta sen lähdön jälkeen, missä se oli lähtiessä siivottu ja myrkytetty. Paluumatkalla tilanne taas oli aivan toinen. Juttelimme samassa looshissa istuvan kaverin kanssa, joka oli viettänyt junassa jo kaksi yötä ja kolmas päivä oli jo pitkällä. Junamatka Kalkutasta Goalle kestää siis noin kolme vuorokautta ja nämä intialaiset nimittävät junaa koomisesti Expressiksi!

Kolmen päivän aikana junaan oli kertynyt aikamoinen määrä roskaa ja jätettä, mikä tuntuu oudolta, sillä useimmat näkemämme ihmiset nakkelivat roskansa täysin pokkana ulos junan ikkunoista. Tuo tietysti näkyy komeana jätevanana kiskojen ympäristössä ja kiskojen välissä tietysti kulkee ihmissontavana. Parempi kuitenkin niin, kuin että kaikki tuo olisi junan sisällä. Mutta lattioilla lojuvat ruoka- ja muut jätteet houkuttelevat paikalle myös hyönteisiä, joten koetimme yksinkertaisesti pitää pokan naamalla ja nauttia junamatkailusta, vaikka seinillä, pöydillä ja tasoilla vilistävät torakat hieman matkustusmukavuuttamme laskivatkin. Urheasti Jaanakin veteli unia junan penkillä, mutta ei halunnut jostain syystä kuulla minun kertovan tarkkaa tietoa siitä missä kohti torakat milloinkin vilistivät menemään.

Nyt olemme siis asettuneet mukavasti takaisin hotelliimme Goalle. Annos aitoa Intiaa riitti tälle kertaa. Jätämme loppureissun osalta aidon Intian ihan suosiolla reppumatkailijoitten leikkikentäksi. Mukavuus ja tietty tasokkuuskin kuuluvat elämysten ohessa hyvään lomaan. Tänään voisimme käydä katsomassa ovatko uudet silmälasini valmiit. Samalla voimme hakea tilaukseen laittamani silkkipaidat räätäliltä. Sama räätäli, joka hienosti vaihtoi nahkaliivien sisävuoren uuteen 15 eurolla, lupasi tehdä minulle 6 kpl silkkipaitoja alle 60 eurolla. Alle kymppi räätälin valmistamasta mittatilauspaidasta ei ole mielestäni paha hinta, joten onpahan jotain uutta ja siistiä päällepantavaa jouluillalliselle.

Hyvää joulua kaikille! Meillä loma jatkuu ja homma toimii kuin intialaisen junan vessa!