Jaanan palattua ayerveda-hoidoista täydellisen rasvattuna ja vatvottuna oli paikallaan suihku ja peseytyminen. Tunnin hieronta oli kuulemma ollut ihan rentouttava kokemus ja hierojatyttö oli löytänyt vaimon kehosta lukuisia akupunktiopisteitä, mistä painelemalla oli tuntunut Jaanan omien sanojen mukaan "aika makialta".
Aikansa öljyjä pois pestyään Jaana oli valmis liikenteeseen ja lähdimme kohti läheistä Bagan rantaa. Reilun viiden minuutin kävelymatkan jälkeen saavuimme ranta-alueelle, missä oli vieri vieressä niin sanottuja beach shackejä, joihin voi mennä viettämään auringonpalvonta- ja rantapäivää. Ranta on jaettu noiden shackien kesken ja halutessaan turisti voi istua veloituksetta jonkin shackin kohdalla rantatuoleissa, kunhan vain ostelee omistajilta virvokkeita päivän aikana.

Yritin tänään keskittyä myös paikallisten ihmisten kuvaamiseen, joten ohessa on muutama kuva tuolta päivälliseltä kävelylenkiltä. Iloisia, ystävällisiä ja avuliaita tuntuvat nämä goalaiset olevan. Hymykin on kenties lopulta jotenkin aidompi, kun se automaattinen virnistys, mihin olemme Thaimaan reissuilla tottuneet?
Ohessa myös panoraama Nazri Resortin uima-allasalueelta iltapäivän rauhallisen hetkenä.
Lisäsin loppuun vielä muutaman kuvan illan reissulta yömarkkinoille. Varsinaiset turhuuden tavaramarkkinathan tuolla meitä odottivat ja reilun tunnin jälkeen olimme valmiita palaamaan takaisin hotellille sokkeloiselta markkina-alueelta, jossa osa myyjistä yritti jopa koskettelemalla saada syntymään kauppoja kanssamme, mutta meidän tapauksessa se yleensä johtaa juuri päinvastaiseen lopputulokseen. Jotain pientä matkatuliaista tuolta kuitenkin matkaan tarttui, joten ei se ihan turha reissu ollut kuitenkaan.

odottelemmenkin täällä raporttia etelä-Goalta, sillä Kaisu ja Risto pesueineen on tulossa sinne heti tammikuun alussa. Benaulim ja Cavelossim on kohteet...
VastaaPoistaLöytyskö sieltä turhuuksien toreilta farkkuja sopuhintaan tänne kotopuoleen? :) -Joonas
VastaaPoistajos tulee siellä Palolemilla teitä tervehtimään rantakauppias selvällä Suomen kielellä sanoen "moro moro, osta poro" niin anna Sangeetalle tiukka hali ja kerro peralta ja arjalta terveisiä, että tammikuussa tavataan.
VastaaPoistaperapapppa
Hei,
VastaaPoistamissä Jaana kävi ayerveda hoidoissa ja mikä mahtoi olla hintataso ko paikassa? Olemme nimittäin lähdössä viikon kuluttua Intiaan ja Bagassa tulee olemaan meidän hotelli, joten olisi hyvä jos lähistöltä löytyisi hyvä ayervedakeskus.
Maria
Jaana on enimmäkseen käynyt tuossa Nazri Resortin omassa hoitolassa, jossa nuo hieronnat ovat 700-800 rupiasta ylöspäin. Muistaakseni viimeksi kokovartalo-ayervedahieronta oli juuri 800 rupiaa. Halvemmallakin varmaan löytyy, mutta hoitojen jälkeen on kiva marssia öljyisenä suoraan omaan kylpyyn puhdistautumaan. Täällä Bagalla löytyy kyllä tarjontaa, joten eikun kyselemään, jos hintakilpailutus kiinnostaa! :)
VastaaPoistaMoikka! Tavoitteena olisi löytää paikka joka olisi hintatasoltaan ok ja mielellään hierojalla saisi olla ihan reilut otteet. Luin tuolta aiemmista postauksistanne että ayervedahoitolan hivelyiden sijaan saitte kunnon käsittelyn rannalla =)
VastaaPoistaKiitti tiedoista ja oikein hyvää loppulomaa!
-Maria